Takas tultiin (-m)

Noniin, lokikirjailija täällä taas.

Eli takaisin on päästy. Ei ole matkustajan elämä helppoa, ei. Ne, jotka meitä jouluna nyt näkivät, niin kuulivat, että ei ihan kommelluksitta mennyt tulomatka Suomeen. Vaan eipä nyt mitään ihmeitäkään ollut, kone vaan oli Seattlesta Keflavikiin hiukan myöhässä, niin meikän piti juosta melkein housut kintuissa turvatarkastuksesta koneeseen Islannissa, kun en ehtinyt vyötä köyttää itteni ympäri tarkastuksen jäljiltä.

Jouluviikko meni nopeasti, hyvää ruokaa oli ja hyviä juomia. Vaan vähän liian lyhyt aika se kyllä oli, vaan eipä se oikein muutenkaan olisi voinut olla, sillä Katjan pitää painella heti uudenvuoden jälkeen tuonne itärannikolle tekemään tutkimuksia, enkä usko, että uusivuosi on matkustamiselle sovelias hetki. Jet lag ei antanut meille armoa Suomessa ollenkaan. Herättiin aina yöllä tai joskus viiden kuuden maissa aamulla kauheaan nälkään. Ja jotka minua tuntee, niin tietää että maailmankirjat on silloin sekaisin, kun Mikko herää aikaisin aamulla itsestään ja vielä syö jotain. Outoa se oli, täytyy myöntää.

Lahjuksia annettiin ja saatiin, kiitos niiden antajille.

Paluumatka maanantaina olikin sitten taas melkoinen manööveri! Koneen piti lähteä Kemi-Tornion kentältä Helsinkiin klo 7.50. Siinä aamupalaa syödessä(!) huomasin Pohjolan Sanomista pikku uutisen, että Kemistä lähtevät aamukoneet lennetään Oulusta ja matkustajille on bussikyyti! No hemmetti, mitäs nyt? Mentiin kentälle kuulemaan, että koneita ei tosiaan sieltä lähde, että Oulusta lähtee kone klo 7.50 ja bussi on lähtenyt jo puoli kuudelta! Ei vaan meille tullut mitään ilmoitusta, ei puhelimeen eikä sähköpostiin! Alkoi siinä vähän jo sappi kiehua. Kemistä meille buukattiin paikat klo 9.05 Oulusta lähtevään koneeseen, jolla me vielä ehdittäisiin jatkolennolle. ei muuta kuin tuhatta ja sataa nokka Oulua kohti. Seija lähti meitä vielään, tai siis hyppäsi takapenkille pelkäämään, ku mie rupesin pommitamaan Mazdalla Ouluun. Melkoista matalalentoa me mentiin, oli hyvä että siihen oli just laitettu uudet talvirenkaat... Mahtaakohan niissä renkaissa olla enää yhtään nastoja tallella...? Me ehittiin just siihen Oulun koneeseen kuitenkin. Kamat saatiin hihnalle ja me päästiin koneeseen.

Helsingissä ooteltiin Check-inin aukeamista joku parisen tuntia ja päästiin siihen sitten ensimmäisten joukossa. Vähän mie ihmettelin että ku se ukko kysy, että missä teän esta on? Että mikä? Mie vastasin, että me mennään bussilla Seattlesta Kanadaan. Niin se vastas, että ette te sitten sellaista tarvittekkaan, ei muuta ku mars koneeseen. Islannissa oli taas vaihto, ja Katja pääsi minun edellä menemään tarkastuksista läpi ilman mitään, mutta mulla oli ässät lipussa, niin ottivat minut pikaiseeen tavaroiden tarkastukseen. Ukko kollasi laukut ja taskut läpi ja päästiin menemään. Portilla minun lippua lukiessa kone piippasi taas jotenki hassusti ja lentoemot pulisivat keskenään jotain, mutta viittoivat minut eteenpäin. Katjan kohdalla ei mitään. Päästiin siis Seattlen koneeseen.

Siinä parisen tuntia ennen laskua lentoemot jakoivat meille valkoiset maihinnousukortit ja tullikaavakkeet. Mie vähän ihmettelin siinä, ku aina ennen oon täyttäny semmosen vihreän kortin USAan tullessa, niinku me tehtiin, ku tultiin bussilla Vancouverista Seattleen viikko sitten. Alkoi taas vähän ihmetys tulla ja syke nousta, kun lentoemot kyselivät, että onko teillä viisumi vai täytittäkö te sen nettikaavakkeen? Sillon alko muisti pelata, että perhana, sehän piti olla joku nettilomake täytettynä, ennenkuin voi edes lähteä matkalle. Oishan se vissin pitäny tehhä silloin viimisellä DTn työreissullaki, van ehän mie semmosta muistanu sillonkaan. Kaikkea perkelettä! Lentoemojen mielestä meidän ei olis edes pitäny päästä koneeseen ilman sitä, ku se pitää tehdä 72h ennen matkan alkua! Sitä se ukko siellä check-inissä siis kyseli! No voi vittu, mitäs nyt? Alettiin Katjan kans pohtia vaihtoehtoja: Jos käy paskasti, niin tulli karkottaa meidät takas Islantiin, mistä lento tuliki, tai sitten joudutaan odottaan se 72h, että kaavake menee läpi tai sitten pitää maksaa sakkoja tai jos käy hyvin, niin saadaan täyttää se vihreä lomake ja päästään läpi. Lentoemot sanoivat, että he ottavat yhteyttä tulliin, heti kun ollaan maissa, he eivät ole kuulleetkaan, että joku voisi olla koneessa ilman, että se nettijuttu on tehty tai on viisumi. Siinä sitä sitten jännitettiin ne pari viimistä tuntia, että kuinkahan mahtaa käydä. Onneks ei alettu huolehtimaan niistä aiemmin, muuten ei ois saanu nukuttua ollenkaan koneessa.

Kone laskeutui ja ihmiset purkautuivat ulos. Me tultiin viimisinä. Heti siinä ovella oli nainen odottamassa meitä. Se kertoi, että nou hätä, täyttäkää vaan se vihreä kortti tullissa, niitä on siellä. No huh, ei sentään tarvinu takas lähteä! Tullissa sitten mentiin virkailijalle ja selitettiin, että ei me mitään nettikaavakkeita olla täytetty, näyteltiin vaan tyhmiä. Se antoi meille laput taytettäväksi ja kyseli, että minkäs tähen te että niitä täyttäneet, että ettäkö te oo kattonu kotimaanne uutisia? Ihan niinku jotku USAn tullisäädökset olis Suomessa jatkuvasti uutisissa... Kai se on saattanu sillon uutiskynnyksen ylittääkki, ku muutos on tullu, ja olishan minun pitäny se tietää ku Tuija siitä on DTllä selittäny, vaan muisti kun on mitä on...

Katja pääsi taas nopeammin läpi tullista, sillä kun on puhtaat paperit, mutta mulla oli taas jotain sotkuja siellä. Mikä ihme siinä on!? Noita en ees mie ole pystyny sössimään millään tavalla! Siellä oli väärät sormenjäljet minun kohalla, kun maarajalla menomatkalla tullimiehet ottivat sormenjäljet vaan toisesta kädestä (USAn tulli ottaa joka sormen sormenjäljet maahantulotarkastuksessa).

Ilmeisesti maarajan tullimiehet olivat töppäilleet oikein kunnolla, sillä niiden ei olis pitäny päästää meitä USAan edes sillon viikko sitten sen bussin kyydissä, kun meillä ei ollu sitä nettilomaketta täytettynä. Vaan sitä ei kyllä se bussifirma eikä maarajan tulli edellyttäneet olleenkaan, kun jakoivat meille ne vihreät lomakkeet suoraan kouraan. Ja toisekseen, sen check-inin ukon Helsinki-Vantaalla ei olis pitäny päästää meitä koneeseen, ku ei sitä nettijuttua oltu tehty. Vaan hyvä, että päästivät, muuten olis pitäny ostaa uudet liput!

Lopulta miekin pääsin tullista läpi ja saatiin laukut mukaan ja päästiin bussiin. Kanadan tulliukko oli aika leppoisa, vitsaili vaan, että jos teän juusto on huonoa juustoa, niin hän ei sitä päästä läpi. Hanne tuli meitä hakemaan klo 0.40 bussipysäkiltä ja nukkumaan päästiin joskus puoli kahen maissa.

Okkeri oli aika hyvillään kun päästiin kotia. Se oli yhtä hännänheilutusta ja kieltä koko ajan. Sitten se nukahti. Niinku meki.

Viimeiset kuulumiset ennen lähtöä... (-m)

Moro,

Huomenaamulla lähetään tulemaan. 6.15 Hanne heittää meidät bussille. Sillä Seattleen, 15.30 lähtee kone sieltä; Hesassa ollaan klo 13.10. 15.55 lähtään Kemiä kohtia ja 17.25 ollaan perillä. Talvitakit olis kivat saada päälle, ku tullaan Kemiin...

Kavereita olis kiva moikata, jos ehtii näkemään. En tiijä onko meillä autoa käytössä, joten olis kiva jos joku pääsee moikkaamaan Kemiin, Tornioon tai Kuivaniemeen. (me tullaan 9 000km joten jos joku vaikka viittis tulla ne viimiset kilometrit vastaan, niin olis kiva...)

-m

Inssi läpi (-m)

Tuli vihdoin ja viimein sitten ajettua se täkäläinen ajokortti. Meinasi tulla ihmetys, kun ne silloin taannoin ottivat sen suomikortin multa pois ja joululoma alko lähestyä. Kai sitä olis pitäny Suomessakin ajella autoa. Vaan niinhän se vanha kansanviisaus menee, ettei sitä autoa kortilla ajeta... No, joka tapauksessa, postiluukusta pitäisi parin viikon sisällä lopsahtaa uudenuusi muoviläpyskä lompakkoon. Siihen asti on väliaikanen papruversio. Meni läpi heti toisella yrittämällä. Meinasivat olla nipoja ekalla kerralla, ettei muka valoista saa keltasilla mennä. Pyh, aina oon menny ja aina tuun menemään. Inssissäki.

Viikonloppuna käytiin Hannen kanssa ajelulla yhdessä kalastajakylässä, joka on aikoinaan ollut täynnä japanilaisia kalastajia. Nyttemmin taitaa olla monikansallistunut tuokin asia, vaikka kyllä siellä silti paljon oli japania ja japanilaisia nimiä liikkeiden ovissa. Tuulinen pikku kylä tyynenmeren rannalla. Tai onhan tuossa tuo paikallinen Hailuoto välissä, ennenkuin aava ulappa alkaa...

Kalsastajien aluksia

Rapumerrat on täällä tämän näkösiä

Joku japanilainen puutarha ja kaks pönöttäjää

Pakollinen koirakuva

Joulujuhlat olis aikalailla vietetty, Katja käy vielä jotku kökkäjäiset huomenna iltapäivällä nopeasti rymistelemässä työpaikallaan ja sitten on kaikki käyty läpi. Johan noita alkoi olla niin paljon, että tympääntyi! Lauantaina oli edelliset, taaskin yhen proffan kotona North Vancouverissa. Ihan komea kämppä roffalla oli, liekö siinä hommassa jotain täällä tienaaki? Sitä edelliset juhlat oli taas yhet läksiäiset ja sitä ennen oli Katjan osaston viralliset pikkujoulut. Siitä pari kuvaa alla. Lahjuksiksi veistelin puusta kaloja. Tai tarkemmin, Katja piirsi ja mie kaiversin ja poltin kuviot puuhun ja kuksiin.

Virallisten pikkujoulujen juhlatalo

Me

Katjan työporukkaa

On tämä Vankkuri ihan oikeasti iso kaupunki, kun tuossa n. 5km päässä oli sunnuntaiyönä jengiammuskelu, kymmenen jengiläistä sairaalaan. Se ilmeisesti liitty jonku jengipomon telotukseen aiemmin syksyllä toisen jengin toimesta. Vancouverin pormestari asuu seuraavassa korttelissa, missä tämä ammuskelu oli tapahtunu, joten ehkäpä asialle tapahtuu jatkossa jotain... Nyt ne vaan ammuskeli toisiaan, eikä sivullisiin osunu, tällä kertaa.

http://www.vancouversun.com/news/Massive+gang+shooting+spree/3965577/story.html?tab=PHOT

Kohta pitis lähteä tulemaan kohti Suomea joulun viettoon. Sunnuntaina lähetään, tullaan Seattlen (eli USAn) kautta. Hypätään täällä bussiin ja se ajaa meidät kentälle SeaTacin kentälle Seattlen eteläpuolelle, jonnekkin 300km päähän täältä. Lento menee Reykjavikin kautta Helsinkiin, sieltä FC:llä Kemiin. Maanantaina 27. päivä lähetään takas. Lyhyt pyrähdys on, joo, mutta jos meidän naamoja tahtoo tuijottaa, niin sopii tulla tänne (tai Kemiin/Tornioon jouluna) kattelemaan. Täällä sitä voi sitten kattella muutaki ku meän naamaa pelkästään...

Joopajoo, Esteri se täällä esittelee taas parasta puoltaan. Vettä tulee peltikatolle niin, ettei meinaa ajatuksiaan kuulla vaikka on kuulokkeet korvissa.

Tsau, -m

Haisunäätä, osa n (-m)

Terve,

Kyllä tuntuu haisunäätä olevan vielä voimissaan, vaikkei se ole rumaa naamaansa täällä vähään aikaan näyttänytkään. Semmoset käryt oli nytki ulkona, että nokkakarvat meinasi kihartua. Se on näköjään ottanu uuden lähestymistavan meidän ahisteluun ja ruvennu terrorisoimaan koko korttelia "tuoksuillaan". Ainoastaan Okra oli kiinnostunu nuista hajuista. Liekkö olis käyny antamassa näädälle taas vähän vauhtia, kun veto oli sellainen nyt iltalenkillä.

Tänään käytiin Vancouverin joulumarkkinoilla. Ne oli semmoset saksalaiset joulumarkkinat, ei täällä omia sellaisia ole. Ihan mukavat olivat, hyvinkin samanlaiset, mitä Wienissä kerran yhtenä jouluna näin. Tosin paljon ahtaammalle nämä oli tungettu, ku eihän tuolla keskustassa mitään avoimia kenttiä ole... Sairaan kalliita urheilukenttiä, joihin ei kellään oo varaa.

Glögi oli hiukan erilaista ku kotisuomessa, semmosta saksalaistyyppistä se oli. Ja ihan hyvää. Jännästi halusivat kontrolloida siellä, ettei ihmiset rupea vaan liikaa ryypeksimään, niin portilla antoivat rannekkeen jokaiselle yli 19-vuotiaalle, johon sitten painoivat rei'ittimellä reikiä, että montakos oli tullu juotua. Kolme reikää oli maksimi per sierainpari. Paulaner siellä oli kanssa myymässä oluitaan, mutta vehnäoluet ja Salvator olivat jo loppuneet, nyyh.

Eilen oltiin Katjan työpaikan epävirallisilla pikkujoulujuhlilla. Siellä oli sellainen opiskelijoiden tekemä pilanäytelmä omista proffistaan. Pari proffaa mieki niistä tunnistin, vaikken siellä lipastolla paljoa pyörikkään. Sitten sen päälle oli nyyttikestit. Mielenkiintosia ruokia ja ihan reilusti oli kaikenlaista tarjolla.

Viralliset juhlat on ens viikolla torstaina, perjantaina on Katjan työkaverin läksiäiset ja lauantaina toisen karonkka. Juhlan tynkää siis olisi ennenku kotiapäin päästään tulemaan. 20.-27. ollaan siis Suomessa, Katjan pitää lähteä Kanadan itärannikolle toisia tutkimuksia tekemään heti vuodenvaihteen jälkeen.

Joulumarkkinat

Hienoja joulukuusen palloja olis ollu tarjolla vaivaiseen 30 taalan kappalehintaan.

Saksalaisilla markkinoilla kun oltiin, niin braatwurstiahan piti tietysti ostaa...

...ja syödä.

Sika oli nielly seipään ja menny sitten vartaaseen pyörimään.

Joku lumikuningatar siellä hiimaili puujalkojen päällä kans

Arvaa kuka on pukkina?

Tutkijalautakunta selvittää... (-m)

Moro taas.

Liukasta on ollunna täällä. Eilen oltiin Katjan työkaverin synttäreillä (taas) ja paluumatkalla pyöräiltiin ylös yks mäki niin, että takarenkaat lipsu joka polkasulla. Tämä Matt sai kuksan meiltä lahjaksi. Se oli onnesta soikea koko illan ja söi ranskanpottuja ja joi kaljaa siitä. Ei sen ilo siitä laantunu vaikka se perkeleen kuksa otti ja halkes ku se turposi kaikesta nesteestä. Vaan semmonen halpa, vitosen kuksa se oli. Ku osteltiin niitä Suomesta matkaan, niin eipä aateltu, että joku oikeasti niistä jotain jois...

Takas liukkauteen. Tultiin siis takas, kotia päästiin ilman kolhuja ja ku lähettiin vielä käyttään koiraa pihalla kahen maissa yöllä, niin kuultiin renkaitten ulvontaa ja rysähys. Samantien sammu kaikki valot kymmenien korttelien alueelta. Joku tais ajaa tolppaan? Kierrettiin siinä meidän vakiolenkki ja nähtiin taskulamppujen valoja. Mentiin tietysti uteliaina kattomaan että mistä on kyse, niin palomiehet rupes huuteleen, että seis, ei enää askeltakaan, sähköjohot on maassa. Jonku piha oli ihan mullin mallin ja henkilöauto pönötti sähkötolpan päällä (tolppa tietysti kaatunu, ei se auto siellä ylhäällä ollu). Ei siinä kellekkään mitenkään ollu käyny, ku ei ees ambulanssi tullu sinne. Lähettiin siitä sitten kotiin nukkumaan, hampaat pestiin kynttilän valossa. Sähkökatkos kesti parisen tuntia.

Tuossa muutama tunti sitten käytiin päivänvalossa kattomassa, että mitä oli tapahtunu. Joku oli ajanu (kännissä, ihan varmasti) risteyksen yli pihalle, hajottanu aidan, pensaita sekä sähkötolpan harusvaijerin mennessään. Tolppa varmaanki jo kaatunu siinä vaiheessa ja tämä oli sitten peruuttanu vauhilla sen tolpan päälle niin, ettei enää päässy karkuun. Sillä karkuun se oli selvästikki yrittäny. Muuten se auto olis ollu siellä pihan perällä. Jutun suola on siinä, että me tultiin pyörillä siitä samasta risteyksestä n. 10 minuuttia ennen tuota kolaria. Hyvä, ettei ollu samaan aikaan siinä risteyksessä, varmaan päälle olis ajanu.

Pikkujoulukausi se täälläki on nyt, siksi kai tuo känässä ajeliki. Täällä kun ei ole _niin_ paheksuttavaa ajella parin tuopposen tsikunoissa ku siellä, vaikka kyllä niitä maistissa ajelijoita Suomessaki on vaikka kuinka. Mutta ei uskalla aatellakkaan, täällä niitä mahtaa iltasin olla melko monta liikkeellä. Pimeä ja liukas tie, pikkupakkaset ja kesärenkaat muutaman tuopposen kera on hieno yhistelmä...

Muutamasta tuopposesta vielä; tulin tehneeksi perjantaina vehnäolutta. Kiinnostuneille ohessa aineslista:
0.05 kg. 2-Row Carapils® Malt
0.05 kg. Honey Malt
1.36 kg. Liquid Wheat Extract
2.04 kg. Liquid Light Extract
14 g. Hallertau Hersbruck (Pellets, 3.8 %AA) boiled 60 minutes.
14 g. Fuggle (Pellets, 4.75 %AA) boiled 15 minutes.
Yeast: WYeast 3068 Weihenstephan Weizen

Original Gravity: 1.051
Terminal Gravity: 1.012
Color: 8.08 SRM
Bitterness: 11.5 IBU
Alcohol (%volume): 5.1 %

Pikkujoulujuhlia tuntuu meilläkin olevan tiedossa joka viikonlopulle aina siihen asti kunnes lähetään Suomeen. Eli ei mitään uutta auringon alla.

Silleen.

Talavi (-m)

Tännekki iski sitte se talvi. Vaikka just äsken sain Vellulle kehuttua, että täällä on vaan kolme vuodenaikaa. Nuo natiivit kun olivat väittäneet meille, että "täällähän ei mitään lumia sada, tai korkeintaan viitenä päivänä vuodessa ja sillonki ne kestää maassa vaan pari päivää". Ainoa joka lumesta tais nauttia (Katjan lisäksi) oli Okkeri. Se raukka tuntui olevan taas hyvillään ku oli kylmää ja märkää lunta tassujen alla...

Okra omassa elementissään, tämän töhnän se tuntee: "Nää on mun maita!"

Piha

Pihatie

Lenkkipolku on hiukan erinäkönen

No, nyt sitten oli se eka kerta tälle vuodelle. Aamulla ( joskus ihan liian aikaisin) Katja herätti minut sängyssä kattomaan ulos ikkunasta, että lunta! No jipijii, ihan ku tuota ei tähän ikään mennessä ei ois nähny jo liikaaki. Kai siinä on jotain hienoa, nähhä samaa valkoista paskaa, vaikka on välimatkaa Suomen kinoksiin puoli palloa.

Joku paikallinen sammakkoprofessori oli ennustanut, että tänä vuonna täällä sitä sitten tulee paljon lunta. Aika ovelasti oli vetäny, nimittäin tänä vuonna on el Niño-vuosi, eli 4 vuoden välein toistuva sääilmiö, joka täällä saa aikaan talvimyrskyjä ja lumisateita. Ovelia ovat sammakot, kovin ovelia.

Tänään syöpöteltiin aika makosia juustoja. Yks oli savustettu Gouda, toine oli mangopaloilla ja hillotulla inkiväärillä maustettu Stilton ja kolmas oli Gambozola sini-valkohomejuusto. Tätä kolmikkoa säesti plasilliset Copper Moon Moonlight Harvest ("kuunvalossa poimittua") cabernet sauvignon-punkeroa sekä aika mahtavaa Finger Fruit 2007-vadelmaviiniä. Toi vattu-esa oli kyllä ihan tautisen hyvvää. Menee minun makeiden viinien tio-i-toppiin, että heilahtaa. Parempaa ei oo enää ku Sauternesit ja Tokajit (ja ehkä Kanukkien Icewinet...) Minun suosikkijuusto oli mango-Stilton ja Katjan suosikki oli Gambonzola. Tais tyttö vetää koti(suomeen)n päin tuossa...

Juustot osteltiin, kun käytiin taas vähän kaupungilla turhauttamassa itteämme erinäisten ostosten perässä. Mulle sentään talvisempi takki löydettiin ja Katjalle pipo pyöräkypärän alle. Sekä mulle munamankeliin etuvalo. Edellinen valo olikin Hannen ukkovainaan ikivanha patterisyöppö vekotus. Nyt on sitte oikein haitekkiä ja ledejä, kyllä taas kelpaa (ja näkee) polkea.

Kukille, eli chileille, olis pitäny löytää lisävalaistusta, vaan eipä sitä sellaista löytyny, eikä löytyny Katjalle käsipuntteja, siitä sitten se pakollinen turhauminen. Vaan ei se kauaa kestäny, kun käytiin ostaan itellemme paluumatkaevääksi pitsa. Lätynkääntäjällä oli tarjous päällä, joten saatin 35cm lätty 25 cm sijaan. Karvakäsi siis säästi meidät ruuannteolta tälle päivälle...

Pikkuhiljaa aletaan molemmat olemaan tuskastuneita tiskaamiseen täällä. Niin hyvin pääsi tottumaan Oulussa omassa kämpässä tiskikoneeseen. Katjanki sain niin totutettua siihen, että seki kaipaa jo konetta ja kattelee lehistä tarjouksia...

Pöytä on nyt valmiina. Kuvat kertokoon puolestaan. Palaakaan en hiekkapaperia käyttäny tuohon, pinnat on höylättyjä. Onneks Hannen ukkovainaalla oli tuota Danish Oilia, niin sai ees pinnat näyttään hyvältä...

Tein tuohon välitasolle tuommosen ritilän, niin voi käyttää sitä sitten vaikka kenkien kuivaustelineenä näitten talon lämmitysräppänöiden päällä. Lämmin ilma kun tulee täällä lattiasta.

Minun synttärit (-m)

Ne olivat eilen. Ja toissapäivänä. Ja monien mielestä ne oli perjantaina. Oikeasti ne oli 14. marraskuuta.

Perjantaiset onnitteluviestit taisi tulla pääasiassa siksi, että olin joskus sen tarkemmin tutkimatta pamauttanu Skypeen synttäripäiväksi jotakin sinneppäin. Se oli sitten sattunut olemaan 12. marraskuuta.

Lauantaina vietettiin synttäreitä siksi, koska Suomessa oli 14. marraskuuta vaikka täällä oli 13. Mutta miehän oon syntyny kuiteski Suomessa. Sillon käytiin syömässä tuossa kylällä meksikolaisessa ravintolassa, jossa oli kiinalaisia tarjoilijoita. Alkuruuat oli mahtavat, mutta pääruuat ei niin mahtavia. Aluksi tuli quesadilloja, eli semmosia tortillaleipiä, joiden väliin on laitettu kanaa tai jauhelihaa ja liimatu kiinni juustolla. Ja hyviä olivat. Pääruokana oli jotain kanahässäkkää ja paistettua hernekeittoa salaatin kanssa. Ei kovin hääviä. Ravintola oli oikeudeton rafla, joten juomaksi tuli kannullinen neitsyt-margaritoja. (kyllä se vaan olis vähän kaivannu sitä tekilaa...) Sen päälle käytiin ottaan pienet kylän toisessa kapakissa ja tultiin kotia. Kotona sain lahjaksi pari hyvää olutta, pähkinäalen ja suklaaportterin. Pähkinäalen teossa oli käytetty hasselpähkinöitä ja suklaaportterin teossa kaakaota. Mainioita olivat, eritoten tuo suklaaportteri.

Phillips Dirty Squirrel Hazelnut Brown & Phillips Longboat Chocolate Porter

Sunnuntaina sitten vietettiin minun synttäreitä sen tähen, ku kalenteri sanoi, että nyt on 14. marraskuuta. Aamiaseksi sain suklaakakkua ja kahvia sänkyyn, ihan mukavaa... Sitten sain lahjaksi sukkia sekä Vancouver Canucks T-paidan. Päivälliseksi syotiin lihapullia ja paistettuja pottuja ja jamssia. Mahtavaa oli. Parempaa ku meksikolaisessa. Paras lahja kuitenkin käytiin ostamassa jo keskiviikkona kaupungilta: Tammi- ja vaahteralautaa. Nyt mulla on siis 2 metriä tammea ja kolme metriä vaahteralautaa. Pitää vielä keksiä mitä niistä teen. Ideoita otetaan vastaan.

Kiitoksia Katja kestityksestä ja lahjoista. Tämä oli mukava viikonloppu, eikä ollu kiire minnekkään.

Ittelle olin ostanu lahjaksi sikarin, sitä sitten polttelin iltasella tuossa kasvihuoneessa.

Christinen synttärit, pöytä (-m)

Moro taas.

Eilen oltiin Katjan työkaverin synttäreillä. Käytiin pubissa syömässä, ja se pihvi jonka vetasin oli kyllä parhaasta päästä. Enpä oo niin mureaa ja suussasulavaa pihviä syöny aikoihin. Rib eye steak oli nimensä, Irish Heatherin kokille kiitokset, jos sattuu lukemaan tätä. Mukana tulleet ranskanpotut ja bearnaisekastike oli kyllä aika surkeita esityksiä tosin. Katja tekee parempaa bearnaisea. Ja parempia pottuja. Sitten sen pubin yhteydessä oli viskihuone. Empä oo niin montaa mallasviskipulloa nähny yhellä kertaa, oli enemmän ku St. Michaelissa Oulussa, ja siellä on vaikuttava kokoelma.

Tämä Christine oli kiinnostunut savitöistä; se oli tehny yhdelle kaveripariskunnallensa häälahjaksi astiaston. Ja vähän samaan liittyen, se joskus kesällä kysyi multa, että voinko mie tehhä hälle teepannuun kahvan. No, mie tekasin sille pari kappaletta puukahvoja nyt sitten lahjaksi. Toinen ihan vaan putsattu katajan oksa ja toinen oli koivukalikoita liimattuna kahvan muoton ja hiottu siistiksi. Kovasti tuntui pitävän siitä katajasta, kun se nyt oli vähän elävämmän näkönen. Jännää on tämä Hannen pihalla kasvanu kataja, ku se on ihan keltasta! Ihan samanväristä, ku ne keltaset muistilaput, ei ollenkaan punertavaa ja semmosta hiekan väristä ku Suomessa.

Tultiin sitten bussilla takas illalla. Siinä vähän ennenku meidän piti hypätä pois bussista, niin kuski otti jalat allensa ja ponkaisi kahvilaan. Me ihmeteltiin enste vähän, että paskahätäkö sille iski, mutta ei, kahvikupin kanssa se sieltä takas juoksi. Mietiskeltiin siinä sitten, että Suomessa tuommonen tietäis kuskille varmaan potkuja tai vähintäänki yleisönosaston kirjoituksia lehteen ja moitteita. (Menköön tämä kirjoitus nyt sitten yleisönosaston kirjoituksena sen kuskin käytöksestä.) Muut ihmiset bussissa eivät olleet millänsäkään, näytti olevan niiden mielestä ihan tavallista toimintaa. Ihan mukavasti ja rennosti ihmiset täällä suhtautuvat tuollaisiin inhimillisyyksiin, toisin kuin Suomessa. Ottavat täällä asiat paljon relammin. Sama juttu on vaikkapa kirjastossa; jos palauttaa kirjat luukun kautta (ku kirjasto on kiinni) niin kirjat käsitellään niinkuin ne olisi palautettu SEURAAVANA aukiolopäivänä, eikä niin kuin siellä, eli edellisenä päivänä. Täällä tajutaan, että ei se oo niin yhen päivän tai parin minuutin päälle...

Puukonteriä tilailin Lappeenrannasta joltain teräntakojalta. Paketti meni kotia, pitää ottaa se sitten jouluna mukaan. Aattelin, että kai se minunkin on se taito opeteltava ja täten kannetta korteni kekoon tästä suvun "vitsauksesta". Pappahan tuo oli aika peto tekemään puukkoja, elantonsa otti niistä (ja muista poronluumatkamuistoista). Ja isäukko on aikoinaan tehny sille nahkatuppia, äiti ja täti koristelleet puukot ja muut. Eli kaipa sitten minäki, ohan nuita niin monenäkösiä puukkoja ja tuppia tullu nähtyä ja pyöriteltyä käsissä ja muutama tuppi joskus nahasta tullu itekki tehtyä, että jospa sitä jotain sais aikaan. Ja aina kyllä on haluttanu tehhä itelle puukko. Pitää joskus sitten tehä vielä itte se teräki takomalla, mutta ei nyt.

Pöydän tekeminen tuntuu etenevän turkasen hitaasti. Nyt kaikki osat on olemassa mutta vinossa ovat, perkeleet. Jalat harottaa liimausen jäljiltä. Tuskaisaa on pöydäntekijällä, kovin tuskaisaa... Kantapään kautta on ihmislapsen oppiminen.

Tuon pöydänroikaleen kun saan tehtyä (tai vaihtoehtoisesti poltettua) valmiiksi niin sitten pitäis entisöidä Hannelle yhtä sen sohvaa. Pitäis hioa pinta siitä. Vaihtelua vaihtelua, ehkäpä siinä en onnistu töppäämään niin ku tämän perkeleen pöydän kanssa... vituttaa koko vehe.

Höylät sentään toimii, niinku pitää. Niihin oon tyytyväinen.

Että näin, -m

Karkki tai kepponen (-m)

Se oli sitten Halloween sunnuntaina. Aika paljon ihmiset tuntuivat juhlistavan sitä, vaikkakaan ei kaikki. Noin kolmannes Vankkurin asukkaista on alunperin kotoisin Intiasta ja Kiinasta, joten monikan noista ei tunnista juhlaa omakseen. Tietysti ne, jotka ovat täällä jo useamman sukupolven olleet ovat jo sen omaksuneet...

Me kuitenkin omaksuttiin juhla itellemme täysin. Kaiverrettiin kurpitsoja (ei, Junnu, ei kaiverrettu Hitleriä), koristeltiin kasvihuonetta kummituksilla ja pukeuduttiin hassusti. Mie pukeuduin 80-luvun pornotähdeksi ja Katja mun "lämmittelijäksi". Mulla oli tiukat farkut, kireä t-paita, takatukka ja mustat viikset. Katjalla punamusta tukka ja vauhdikas meikki päällä. Okra puettiin kimalaiseksi, se ei kuulunu meidän teemaan millään tavalla. Okran puku oli ostopuku, meillä vaan peruukit oli ostettu, loput improvisoitu.

KasvihuoneLentoon lähössä... mopo polkastaan käyntiin.

Kimalaisen lentoa

Meillä kävi vajaa kymmenen kersaa sanomassa "Trick or treat" eli karkki vai kepponen ja sitten niille piti antaa karkkia. Onneksi ei käyny sen enempää, niin jäi itelle paljon möhnättävää... Lapsilla oli kyllä ihan hienot asut päällä, ykski oli pukeutunu LEGO-äijäksi. Semmonen iso keltanen pallopää ja koukkukädet. Eihän se niillä mistään olis saanu mitään kiinni, mutta sillä oli vanhemat mukana auttamassa.

Pääosin lapset olivat pukeutuneet, mutta oli myös osalla aikuisistakin naamiasiasuja. Joillakin oli talot koristeltu ihan kummituslinnojen tai hautausmaiden näköisiksi, mutta myös oli niitä jotka olivat lähteneet kotoaan muualle, ettei häirittäisi tai ykski, joka oli laittanu sadettajat päälle pihapolulle, ettei kukaan tulisi.


En tiedä moniko kersoista oli varautunu siihen, että tekisivät kepposia, sillä ei niillä oikein mitään varusteita näyttänyt sitä varten olevan. Tyypillisiä kepposia kuulemma on saippuoida ikkunat, nakella kananmunilla paikkoja tai heitellä vessapaperirullia pihapuihin. Parempiin kuuluu laittaaa koirankakkaa (tai omaa) paperipussiin, laittaa pussi oven eteen, sytyttää se, soittaa ovikelloa ja juosta karkuun. Oven avaaja luultavasti koittaa polkea tulen sammuksiin...

Kyllä silti meidän pääsiäinen on mukavampi juhla, kun lapset joutuvat tekemään jotain saadakseen karkkia (vrt. laulaminen&virpominen tai vaan sanoa "trick or treat"), vaikkakin naamiaisasuissa on tässä juhlassa enemmän vaihtoehtoja.

Muiden kurpitsoja...

Sokerina pohjalla, me!

Eipä kummosia nytkään... (-m)

Kuhan vaan kirjottelen, ettei tarttis ruveta vielä espanjan läksyjä tekemään. En muistanukkaan, miten mie inhoan aina läksyjen tekemistä. Niitä on paras lykätä siihen asti, kunnes on ihan pakko alkaa tekemään, niin sitten voi tehhä ne nopeasti pois. Joka tapauksessa, ihan perseestä. Pitiki mennä valittemaan lisää opiskelua, höh.

Toinen höylä valmistui tuossa viime viikolla, hyvä siitäki tuli, kolmas on työn alla, samoin pikkunen olohuoneen pöytä kirjahyllyn jatkoksi. Kattotaan mitä siitä tulee.

Lauantaina oltiin Katjan työkaverin läksiäisissä sen proffan tykönä West Vancouverissa. Mukavat juhlat. Sunnuntaina oli rapula ja ainanen motkotus (muttei morkkista).

Okra on temppuillu kurapukunsa kanssa, se on tehny Haudinit pari kertaa mettässä Katjalle. Katja on joutunu ettimään pukua märästä (ja yleensä pimeästä) mettästä. Molemmilla kerroilla puku on vielä löytyny, mutta pitänee ruveta keksimään siihen jotain parempia kiristyksiä, jottei se jatkuvasti putoa koiran päältä pois.

Tuossa pari muokattua kuvaa sieltä lohienkatselureissulta.

Halloween olis tulossa kohtapuoliin eli ens sunnuntaina. Pitäis ruveta kaivertelemaan kurpitsoja, tuossa kasvihuoneessa oottelee kolme isoa möllykkää. Ehdotuksia otetaan vastaan mitä niihin kaiverretaan.

Tässä vielä kuva kesän viimeisestä grillaussessiosta; kolme kappaletta puolen kilon pihvejä sekä Katjan jättiläiskesäkurpitsapalat tirisemässä rillissä.

Kommentit...osa2 (-m)

Tämä on nyt niille, jotka eivät ihan täysin hallitse kommentin kirjoittamista (lue: äiti ja Seija). Ei se niin vaikeaa oo, kun on kirjoittanut sen kommentinsa siihen laatikkoon, niin siitä alla olevasta pudotusvalikosta pitää valita JOKO jo olemassa oleva profiili (google tai joku muu) TAI sitten valitse NIMETÖN ja kommentti tulee anonyyminä. Enää ei tarvitse edes kirjoittaa niitä kuvan kirjaimiakaan, otin senkin pois. (Jos alkaa tulemaan roskapostia, niin laitan sen sitten takas, mutta katsotaan...)

Kommentit... (-m)

Niitä pitäisi olla nyt helepompi laittaa tuonne. Siinä oli joku sisäänkirjautumispakko päällä ennen, nytte siis ei oo. Koittakaapa, onnistuuko helpommin.

...Ja päästiinhän me (-m)

Moro,
Nyt tulee paljon kuvia.

Päästiin tosiaan tuulettamaan vähän päitämme. Katja sai vuokrattua auton lentokentältä tekeytyen suomalaiseksi turistiksi, ja minkälaisen auton! Meillä oli tarkoitus ottaa joku halpa, näppärä kärry, ja netistä varattiin Aviksen sivuilta Toyota Yaris, eli semmonen pikku kirppu. Katjan pokka ei tainnu sitten kuitenkaan ihan täysin pitää, ku se tuli vuokraamosta ulos Dodge Chargerin kanssa! Mikäs siinä, kyllä mulle tämänvuotinen Lataaja passaa... 250hp, 340Nm takatuuppari jenkkivehe, riittänee retkeilyautoksi; ja ku ei sitä oikein urheiluautoksi ossaa sanoa, niin ehkäpä murheiluautoksi sitten...? Mut kyllä seki ruoskimalla liiku. Ja miehän poika ruoskin. ESP pois päältä soratiellä ja kahva eellä mutkaan...


Lauantaiaamuna lähettiin ajelemaan sitten Adams-jokea kohti, Kamloopsin kautta (jos joku haluaa kattoa kartalta, niin: ) Navigaattori aloitti lupaavasti: Käännös vasemmalle, käännös oikealle ja sitten 325km suoraan. Selevä, moottoritie menee melkein perille asti... Tosin, ennenkuin ehdittiin motarille, niin kyllähän se ehti meidät ajattaa hukkaan. Brittiläisen Kolumbian isot ja leveät puut taisi tehdä Gepsiparalle tepposet. Vettä ripsi vielä vuorten Vankkurin puolella, mutta kun ruvetiin nousemaan ylös, niin jo sademäärät väheni ja maasto muuttui sellaiseksi mitä Lapista löytyy: kuusta, mäntyä, tunturien lakia, jne. Seuraavaksi maasto muuttui aavikoksi Kamloopsin kohdilla; aivan kuin olisi ollut jossain länkkärien kuvauspaikoilla tai kuussa.

Lumivyöry on pyhkässyt kaiken mennessään ei kovin kauaa sitten...

Vähän ennen Kamloopsia. Huomaa, alamäessä on varotoimet , jos jarrut pettää...

Maasto muuttui vielä kolmannen kerran, taas hiukan tutumpaan suuntaan, sekametsää, leppää, havupuuta ym ym meleko Suomimaisemaa (poislukien vuoret ympärillä). Tämä oli sitä aluetta, minne oltiin lähdettykin, eli päästiin Adams-joelle (joki on öpöyt Liakanjoen tai Kiiminkijoen kokoinen, mutta erittäin tärkeä kalojen "pesintäpaikka").

Ekat lohet

Täällä tämä lohien vaellushomma on vähän isompi juttu; oli vaikea sanoa, kumpia oli enemmän (kiloissa), lohia vai ihmisiä tuijottamassa lohia! Porukkaa oli paljon ja joen mutkaan (sellaiseen mihin lohista osa poikii ja osa lepää jatkaakseen pidemmälle) oli tehty polut, katselutasanteet, festivaalialue, matkamustomymälät, nakkikopit, vessat, ihan kaikki.



Ja siellähän niitä oli, mutta ennenkuin niitä näki, niin ne haistoi; mädän kalan "tuoksu" tunki nokkaan kymmenien metrien päästä joesta. Okra oli ihan innoissaan! Ja ku joen reunalle pääsi kurkkimaan, niin siellähän niitä punasia lohia oli vaikka kuinka! Ja kalanraatoja joka metrille vaikka kuinka pitkin rantoja. Merestä ylös nousseet ja jo kuteneet lohet ovat antaneet jo kaikkensa, eivätkä jaksaneet enää tehdä muuta kuin kuolla. Jotkin harvat ilmeisesti jaksavat lillua virran mukana takas järviin ja meriin ja jatkaa elämää, mutta melkein kaikki poikimaan tulleet heittävät henkensä. Ja Katjan mukaan nämä tänne asti nousseet lohet mahtavat maistua todella pahalle, kun ovat jo käyttäneet nousuun kaikki rasvavarat ja ovat jo alkaneet kuluttaa lihaksiaan ravinnoksi. Noh, Okralla oli silti juhlat. Se ei välittäny; lohta napaan vaan! Niin paljon ku vain ehti vahtivalta silmältä salaa syödä. Mussutus kävi aina ku koiraa kattoi...


Noh, tuo Adams-joki oli siis ihan täysin turistipaikka, joten me päätettiin ettiä ittellemme paremmat mestat. Katjan työkaveri oli neuvonu yhen kivan puron, joten me etittiin leiriytymispaikka ensin yhen vuoren rinteeltä ja sitten mentiin sinne purolle, vain yksi asia päämääränä. Se oli Katjan saada kädestettyä itsellensä oikea punalohi. Katja pukeutui asianmukaisesti, eli kurahousut, kumisaappaat, sadetakki päälle ja eikun puroon kaloja hätistelemään. Ensten yritettiin yhen kävelysillan alla, kun siinä oli hyvä, matala paikka, mutta kalat oli liian liukkaita ja nopeita tai voimakkaita ja me päätettiin vaihtaa paikkaa, kun siihen alkoi kertyä yleisöäkin... Tuo puro oli tosi hienon näköinen, pikkunen, toista metriä leveä liru. Ja kun noustiin ylöspäin, niin täytyi vain ihmetellä lohien voimaa ja sinniä, että olivat sellaisen nousun tehneet! Me noustiin kymmeniä metrejä parinsadan metrin matkalla, eli siinä oli pieniä vesiputouksiakin, niin silti vaan siellä ylhäällä niitä punasia möllisköjä vaan oli. Siellä ylempänä oli sitten semmoinen kiva suvantopaikka, josta Katja lopulta onnistui kaapimaan itellensä lötkön syliin purosta niinku paraski karhu. Ja ei se kyllä helpolta näyttäny: vaikka ne kalat oli tullu satoja kilometrejä ja nousseet varmaan kilometrin ylöspäin, niin kyllä niissä silti tuntui voimaa olevan... Mutta, kala tuli!



Sitten, tyytyväisenä kalastuksesta lähettiin yöpymispaikoille; päivänvaloa oli enää pariksi tunniksi. Paikka oli sentään katottu valmiiksi. Mie ajoin paikanpäälle ja ruvettiin purkaan kalustoa autosta, niin eiköhän taas Esteri näytä parasta puoltaan! Vettä alkoi tulla niin, että teltta oli ihan märkä, kun se oli saatu pystytettyä. Jeejee. Ja sitten piti laittaa ruokaa sateessa. Ku ruoka oli saatu syötyä, niin kyllähän se sadekki sitte loppu. Mahtavata. Samalla kyllä tuli pimeä, että ei se odottaminenkaan olis autuaaksi tehny, eli suo siellä vetelä täällä. Teltta oli tilava ja 20cm paksu ilmapatja mahtava, ei tullu kylmä. Aamulla vaan ihmeteltiin, ku patjan alta kuulu melkosta litinää...yöllä oli alkanu taas sataa ja teltta melkein kellui. Ja me huomattiin yöpyvämme keskellä lehmien laidunta. Lehmiä ei tosin näkyny, mutta liukumiinoja sitäki enemmän!

Me päätettiin skipata aamupala, kun vettä tuli edelleen ja tuumattiin, että syödään aamiaiset sitten siellä missä ei sada. Lähettiin ajaan takas Vankkuriin, nyt pohjoisempaa reittiä, Whistlerin olympiakylän kautta. Kamloopsista käännyttiin nyt toiseen suuntaan ja taas tuli uudenlaista maisemaa eteen; tälläkertaa sellaista heinäpreeriaa. Ja siellä tuuli ihan h...vetisti. Enemmänku Oulussa. Ei ihme, ettei siellä mikään kasvanu polvenkorkeutta korkeammalle. Vaan taas kun noustiin vuorille, niin kasvusto muuttu ja tie sen kuin kapeni ja jyrkänteet jyrkkeni. Sitten oli seommosia tasapäisiä kukkuloita, joissa alaosa on sortunutta hiekkaa, niinku joissain länkkäreissä (ei Speden). Jos olis ajanu tieltä ulos, niin varmaan olis ehtiny laskea housuihin molemmat tarpeet kahteen kertaan, sen verran oli pudotusta. Vaan hienoja oli vuoret; vaikka tiet muistutti niitä mitä on Alpeilla; kapeita ja mutkaisia, niin vuoret olivat kuitenkin ihan erilaisia: paljon jyrkempiä ja hiekkaisempia. Tämä vuorijono, joka ulottuu Argentiinan eteläkärjestä Kanadan pohjoisosiin ja Alaskaan on (geologisessa mittakaavassa) paljon nuorempi vuoristo kuin Alpit, jotka ovat jo vanhuuttaan ehtineet kulua loivemmiksi ja pyöreämmiksi (Niina, tarkennusta pyydetään tähän).

Ylityksen jälkeen löydettiin meille aamupalapaikka, jossa ei satanut vettä tai tuullut järkeä pois päästä, ja jossa oli vielä säädylliset maisemat. Lilloeet.

Vuori oksentaa jotain värillistä...






Whistler oli aikalailla kuin St. Moritz, eli ökypaikka, rakennettu täyteen kallista ja hienoa kahvilaa ja (kerrostalo)huvilaa. Taitavat niitä joksikin chaleteiksi kutsua? Olympiarenkaat sieltä löydetiin, sekä sen lymppialaisissa kuolleen georgialaisen kelkkailijan muistomerkki. Kahveet hörpättiin ja jatkettiin matkaa. Mie annoin loppumatkasta Totkelle vähän enemmän venttiilinnousua, jotta ehittäs kotiin ennen pimeää Whistlerin ja Vankkurin välisellä rantatiellä. Hyvää vuorottelevaa ohituskaistaista tietä, jota soisi Suomessakin olevan enemmän, mm. Oulun ja Kemin välillä...

Tää on se kelkkailija, joka kuoli Vankkurin olymppialaisissa, ku rata oli liian jyrkkä. Kelkkailu on varmasti hurja ja kova, ja kovien poikien laji, mutta ei sen silti tarttis olla välttämättä näin rankka. Tai ainakaan ratojen ei tarttis olla näin rankkoja. Tää on liian suuri maksu, mun mielestä, mille tahansa harrastukselle.

Olympiarenkaat, joitain kodittomia hoopoja majoittumassa niihin, lie.

Ei se Vistleri telkkarissa tältä näyttäny....

Jos tuli katottua Salaisia Kansioita, niin tämä tönö lienee tuttu.

Kotiin päästiin sen kummemmitta kommelluksitta, eikä poliisiinkaan törmätty koko reissulla. Ja hyvä niin, sillä kortti ois varmaan lähteny ja sakot tullu, ku ajo-oikeutta ei kummallakaan ollu koko reissun aikana. Reissussa tuli ajettua 1012km 34:n tuntiin.


Täytyy sanoa, että vois sitä olla työttömänä paljon rumemmissaki maisemissa...