Kirjaillaas taas vähän tännekki (-m)

Rakas päivä(viikko)kirja, [luetaan Jope Ruonansuun sivupersoonamiehen äänellä]

Eipä ookkaan tullu hetkeen naputeltua tänne mitään. Ihmeitä (töitä) ei edelleenkään kuulu, mutta jotain kumminkin. Kaveripariskunta on tulossa käymään täällä ens viikolla, vanha DT:n työkaveri. Mukava päästä turinoimaan vaihteeksi suomea kaljatuopin äärellä. Yleensä sitä on ollu vaan hiljaa. Tai ainaki tässä nämä pari viimistä viikkoa. Okralle vaan oon jutellu ku Katja oli reisun päällä.

Hanne antoi taas kontraktin; siitä on näköjään tulossa meikäläisen työttömyyskassa. Nyt sille pitää rakentaa ruusuportti. Siis puinen portti, johon kesällä sitten ruusut kasvaa. Mikäpä siinä, minä kyllä teen. Tommoset onki helppoja, ku ei tartte niitä yksityiskohtia nyrsiä noin millimetrin osien tarkkuudella, niinku vaikka tuossa naulakossa. Pihta on halpaa puutavaraa, siitä se portti on helppo ruuvailla kasaan.

Vaakaosat ovat punatammea, delfiinit koivua ja kulmaosat ja tapit jotain tuntematonta havupuuta; tuijaa tai jotain paikallista kuusta. Mukavat värivaihtelut siinä silti on. (Pihtaa se ei oo, sen oon jo oppinu tuntemaan.) Pihta on niinku oikein höttöstä, kevyttä ja pihkasta mäntyä ja vähän punertavaa.

Delfiinit on uritettu kaivertimilla ja juotoskolvilla poltettu, kun ei mulla sen prameampaa työkalua siihen ollut (eli poltinkynää). Nuo tapit pitänee varmaan vaihtaa jossain ajassa, kun tuo puu on sen verran pehmosta ja heikkoa.

Aattelin, että tekasen yhen tuommosen naulakon vielä lisää ja laitan sen sitten nettiin myyntiin, kun oon saanu nää varmemmin tuottavat kontraktit suoritettua. Katotaan miten sille sitten tulee käymään. Jos vaikka niihin loihtis delfiinien tilalle jotain miekkavalaita, niitä kun tuo selänne tuossa "ihan kuhisee". Ehkä ne kanukit tykkäis niistä paremmin?

Tuosta punatammesta; tuon kappaleen sain synttärilahjana rakkaalta avokiltani, ihan sydänveriä vuodattavaan hintaan, kun sen hintalapun näkemistä ei pystyny välttämään. Noh, sillon syssymmällä, ku tein sen vessan tuulettimen röörityksen, niin siihen mie sain lainattua 10cm rasiaporaa ja tehokasta akkuväännintä Hanneloren kaverilta, Billiltä. Bill kertoi mulle tuossa viime viikolla sitten, että tuo punatammi kasvaa USAn itäosissa ihan riesaksi asti, ne tekee niistä mm. trukkilavoja! TAMMESTA! Hemmetti. No, onneks jatkoin juttua Billin kans aiheesta, niin se sitten viime viikonloppuna toiki mulle pari kappaletta tuumasia, trukkilavoista purettuja punatammilautoja. Että eiköhän neki jossain vekottimessa jossain ajassa tule olemaan, kuhan vaan poistan niistä enste naulat ja höylään pinnat sileiksi. Sikäls ku mie tiijän, niin tammia on ainaki punasta ja valkosta ja noista se valkonen on sitä laadukkaampaa. Ja ne molemmat on erilaista ku eurooppalainen tammi, jota Suomessa käytetään esmes parketeissa ja on ruskeaa.

Tässä ollaan Katjan kanssa kovasti mietitty tämän meidän sillipurkkiolohuoneen sohvajärjestystä. Tää keittiö/olkkari ku on ihan oikea tilaihme. Tuo alkuperänen sohva on semmonen, että siinä on vain yksi mukava asento, istuminen selkä suorana. Ei niskatukea, ei mahollisuutta löhötä pitkin pituuttaan, rautatanko kulkee keskellä sohvaa varmistaen ryhdikkään istuma-asennon, vähän niinku ralliautojen kuppi-istuimet. (Hanne varmaan saanu sen jostain SS-jugendin koulutustarvikkeiden ylijäämähuutokaupasta...) Eilen kävin sitten ostamassa 46cm paksun ilmapatjan, jonka voi avata tarvittaessa kahdeksi 23cm patjaksi. Nyt se kuitenkin näyttää siltä, että siitä tais tulla meidän olohuoneen uus sohva ja nykynen saa komennuksen autotalliin, kokonaisena tai osina. Ilmapatja ku on korkeampi ku tuo Hannen parijakkara ja huomattavasti miellyttävämpi. Tyynyjä siihen vaan pitää järjestää lisää.

Ja tässäpä meidän uusi sohva tyynyineen (joku vietti päivän ompelemalla noita tyynynpäällisiä ja sisätyynyjä.. (-K)

Näin taas täällä,

-m

Saint Andrews (-K)

No niin nyt vähän faktoja ja kuvia lisää tästä Saint Andrewsin kylästä..

Asukkaita täällä on noin 1800, mutta väkimäärä lisääntyy hurjasti aina kesäkuukausiksi turistien takia. Tosiaan moni turistikohde ei oo nyt auki, mutta muutamaan kuiteskin satuttiin törmäämään. No en tiiä voiko tätä ekaa sanoa turistikohteeksi, mutta tällä alueella on yksi maailman korkeimmista vuorovesimuutoksista, veden korkeus muuttuu paikoin peräti 16 metriä kahdesti päivän aikana! Jos ois aikaa ja ei ois näin hirveän kylmä, niin vois vain viettää päivän rannalla katselemassa veden korkeuden muutoksia ja pyydystää vilistäviä rapuja vourovesilammikoista…

Kaikki musta näissä kuvissa on veden peitossa nousuveden aikana.

Tuossa työpaikan lähettyvillä on ” War of 1812 Blockhouse”. En oikein tiiä mikä sen virallinen suomennos on, joku viisaampi voi laittaa kommenttia, mut kaippa se on jonkin sorttinen puollustuslinnake. Tämä nimenomainen blockhouse on ainoa ehjänä säilynyt linnake USAn ja Brittien välisestä sodasta vuosilta 1812-1815. Se on listattu yhdeksi Kanadan 70:stä tärkeimmästä kansallisesta historiakohteesta.

Muutama muukin vastaavan tyyppinen historiallinen kohde kylältä löytyy, mut ainoastaa tuo blockhouse ja St. Croix Island päästiin tällä reissulla näkemään. Tällä St. Croix:n saarella on ihan mielenkiintoinen historia. Ilmeisesti jotkin raskalaiset tutkimusmatkailijat yrittivät pystyttää asutusta ks. saarelle vuonna 1604. Kuitenkin seuraava talvi oli niin järkyttävän kylmä ja rankka, että puolet miehistä kuoli keripukkiin yms. tauteihin ja koko projekti hylättiin siihen ja loput miehistä lähti, viisasta kyllä, lämpimämmille maille. Ja mekin päästiin kokemaan, että mitä se talvi mahtoi silloin olla. Tarettiin jousta autosta ottamaan kuva paikasta ja palattiin kahen sekunnin päästä takas autoon, niin järkyttävä tuuli ja kylmyys oli sillä paikalla! Ja mun piti vielä työntää meidän autokin liikkeelle, kun kurjat kesärenkaat ei pitäneet jäisellä parkkipaikalla!

Tuo saari tuolla keskellä jokea on Saint Croix

Se vähä mitä on jäljellä rakennuksista, joita pystyttivät saarelle.

Tää St. Andrews on ollu myös aika tärkeä satamapaikka ja 1800-luvun alkupuolella maahanmuutajia tuli paikkakunnalle varsinkin Irlannista. Virallisen laskelman mukaan 1850-luvulla yli 50% kylän asukkaista oli irlantilaisia!! Ja tänne on pystytetty heidän muistoksi kelttiläinen risti. Tuossa kylällä on myös muutamia seinämaalauksia kyseiseltä aikakaudelta. Esim. rautakaupan seinallä oleva kuva kuvaa St. Andrewta vuodelta 1907. Tällä paikkakunnalla on ilmeisesti tosi paljon taiteilijoita (tai taiteiljat valtaa paikan kesäisin) ja taidegallerioita tuntuu olevan vieri vieressä. Pitää kyllä käydä keväällä tutustumassa niihin, kun meidän seuraava retki tänne suuntautuu.

Maisema nähtynä ristiltä itäänpäin.

Niin kuin varmaan on jo käyny selväksi ;) niin tää paikka tosiaan houkuttaa turisteja, ja se tuntuu olleen teemana jo 1800-luvulta lähtien. Me nimittäin käytiin juhlistamassa viime viikolla tutkimusten puoliväliä hotelliravintolassa (Fairmont Algonquin Resort), joka on houkuttanut turisteja paikkakunnalle jo vuodesta 1889! Tuossa hotellissa tuntui siltä, että voisi palata 1900-luvun alkupuolelle ja kulkea sifonkileningissä, auringonvarjo käsivarrella keikkuen, herrojen poltellessa sikaria salongissa, puutarhaan verannalle lueskelemaan romaania auringonvarjon alle ja unohtua sinne päiväksi.. huokaus! Oispa kesä.. eikä hirmuinen lumimyrsky niin kuin oli sinä iltana kun tuolla käytiin syömässä, siks nuo kaks ensimmäistä kuvaa hotellista on netistä, eikä mun omia. Hotelli on tudor-tyylinen linna, ja alkujaan siinä oli 80 huonetta, joissa jokaisessa oli oma takkansa! Hinnaksi yhdelle yölle siihen aikaan tuli 3-5 dollaria. Se mikä paikkakunnalle ihmisiä siihen aikaan huokutti oli kuitenkin hotellissa oleva kaiken parantava suolavesikylpylä. Vieraat nauttivat siihen aikaan terapeuttisista kylvyistä ammeissa, joissa oli neljä hanaa; kaksi makealle vedelle ja kaksi suolaiselle. Jos joku muu minun lisäkseni on lukenut Jane Austenin romaaneja, voi kyllä kuvitella miten siihen aikaan täällä elettiin, turisteja houkuteltiin paikkakunnalle puhtaalla raikkaalla meri-ilmastolla ja paikallisella Samson lähteellä, jolla kuviteltiin olevan parantavia vaikutuksia, näiden parantavien merikylpyjen lisäksi. Ja kylläpä siinä on onnistuttukin. Hotellin vieraisiin lukeutuu muun muassa Sir John A. Macdonald (Kanadan ensimmäinen pääministeri), Bill Cosby, Theodore Roosevelt ja Lady Diana.

Ankkaa appelsiinikastikkeella

No tää meidän kämppä ei paljoa kalpene tuolle hotellille!! ;) Asutaan tallin ylisillä! No ei tää enää mikään talli oon, mut eipä kyl paljon muutakaan. Varastoksi vois paremminkin sanoa! Munkin makuuhuone on tännä jos jonkin sorttista rojua. No mut parempi, että on edes joku katto pään päällä ja paikka, jossa laittaa ruokaa. Huomenna olis viimeinen päivä töissä ja torstaina lähetään takas Vancouveriin, alkaa olla jo hirmu ikävä kotiin..

Talli ja "huonosti kengitetty hevonen" sen eessä

Keittiö+olohuone (ja kyllä näet ihan oikein, meidän olohuoneseen on varastoitu pyörä tai oikeestaan kaks pyörää!!)

Tämän romun keskellä meikä öitänsä viettää

Missäs Katja luuraa...

Saint Andrewssapa hyvinkin. Eli oon 2,5 viikon työmatkalla ihan toisella puolella Kanadaa. Täällä nää välimatkat kalanviljelyslaitokselle on hieman erilaisia kuin Suomessa! Taivalkoskelle tai Paltamoon oli paljon helpompi mennä!! ;) Ja melkonen menomatka se olikin tänne! En oo koskaan istunu niin pienessä lentokoneessa, kuin millä tänne tultiin tuo loppumatka (lensin ensteks normikokosella koneella Ottawaan ja sieltä sitten tuolla kirpulla Frederictoniin, joka on 2 tunnin ajomatkan päässä St. Andrewsta). Siinä koneessa oli vain 37 paikkaa, penkkejä 9:ssä rivissä! Ja melkosta höykyytystä ja meteliä toi kone pitikin! Hyvä, että päästiin ehjinä perille!

Mie oon tuon A:n kohdalla

Tuossa mennä viikolla oli CBC:n uutisiin asti päässy meidän yliopiston pikkujouluissa sketsinä ollut blogijuttu. Melkoista mylläkää meinaavat sen osalta nostaa, saa nähä mihin se johtaa. Joka tapauksessa tämä professori Rosie Redfield, joka blogia omista tutkimuksista kirjoittelee, oli saanut sivustoilleen yli 100 000 kävijää! Hänen tutkimuksensa liittyvät bakteereihin ja hän kommentoi kovin sanoin blogissaan Suomessakin iltalehdissä ollutta juttua NASAn arveluttavista bakteerilöydöksistä, joka oli julkastu Science Magazinessä. Eihän siinä muuten mitään, mutta juuri tuon kommentointinsa takia Rosien sivuilla oli yhtäkkiä hirmuinen tunku, vaikka aiemmin blogia oli lukenut vain kourallinen ihmisiä. Nyt tästä aletaankin nostaa sitten isompaa juttua, että pitäisikö tutkijoiden alkaa yleisemminkin kirjoitella tuloksistaan/kommenteitaan blogeihin yms. paikkoihin, joissa ne olisivat julkisesti nähtävillä ja muidenkin kuin reviewereiden arvosteltavana. Tuossapa linkki juttuun kiinnostuneille: http://www.cbc.ca/technology/story/2011/01/03/vp-strauss-science-stories-of-year-rosie-redfield.html

joten ei muuta kuin Oulun el.fys jaokselle blogia perustamaan!! Ja mieki nyt sitten tän innoittamana laitan vähän selitystä, että mitä mie täällä oikein äherrän! Eli meillä on täällä lohenpoikasia 40 eri Atlantin lohen perheestä ja koitetaan tutkia, että onko perheiden välillä eroja lämpötilan ja stressin (nimenomaan kalojen kuljetusstressin) sietokyvyssä kuin myös sietääkö jotkin perheet paremmin vähähappisia oloja. Nyt ollaan jo tuo lämpötilansietokyky saatu testattua ja eroja näyttäisi olevan!!! Meillä on tarkoitus ottaa noista kaloista muutamia kudosnäytteitä ja tutkia sitten, kun palataan UBC:lle, että mitkä tekijät siinä voisi olla takana, että toiset kestää paremmin kuin toiset. Ja mikä vielä on mielenkiintoista niin se, että näiden perheiden geenistöä on kartoitettu 6000 geenin osalta, ja nyt sitten, kun viedään nämä tulokset mukana yliopistolle, niin projektin toiset jäsenet koittavat alkaa linkittämään näitä meidän löytämiä eroja mahdollisiin eroihin geeneissä. Lopullisena tarkoituksena olisi löytää geenimarkkeri/markkereita, joita voitaisiin käyttää tulevaisuudessa hyväksi, kun valitaan, että mitä kaloja kannattaa risteyttää keskenään, jotta jälkeläisten sietokyvyt paranee. Saapi nähä… Tuossapa pari kuvaa meidän hommista. Melkoinen mörskä tuo on ja purku-uhan alla, katosta tippuilee ruostetta meidän kala-altaisiin… Tulee haikeana ikävä Taivalkoskelle!

Rush mittaamassa kaloja

Viljelylaitos. Tuolla toisella rannalla on USA.

No mutta on tässä kuiteskin jo joku kerta keretty kylälläkin käymään. Tää paikka on perustettu 1783 ja osa kylän taloista on ihan alkuperäisiä! Tosi hienon näkösiä! Monissa taloissa on käytetty päreitä ulkoseiniin ja tapa on täällä pysynyt edelleen voimissaan, esim. tuon työpaikan päärakennuksen ulkoseiniin on vasta uusittu päreet. Muuten tää on tosi hiljainen paikka ainakin näin talvella, monet paikat on kiinni. Mut ilmeisesti kesällä täällä on paljon turisteja paikan historiallisen taustan takia kuin myös sijainin (USAhan on tuon niemen poikki vain 5 kilsaa) takia.

Päärakennus uusine päreineen

Katunäkymä kylälle

Kirkkoja kylällä rittää, yhen korttelin alueella oli 5!!! Esim. tämä kirkko on rekennettu 1824.

Miepä kirjoittelen joku ilta lisää tästä paikasta ettei tästä jutusta tule niin pitkä ettei kukaan jaksa lukea!! ;)

Kotieläimet takapihalle

Outoja säitä (-m)

Täällä on luotoäidillä vissin "ne" päivät, kun säät muuttuu ihan laidasta laitaan; alkuviikosta oli pakkasta puolenkymmentä astetta, keskiviikkona tuli 15cm lunta, nyt täällä on +13 astetta ja lumet kaikonneet. Ihme tammikuu. Uutisissakin sitä tuntuvat päivittelevän. Huomiselle luvataan +10 ja vesisadetta.

Haisunäädästä ei oo kuulunu mitään, eikä haissu mitään pitkään aikaan. Samoin pesukarhut on kadonneet jonnekkin. Liekö menneet kaupungille lihavampien roska-astioiden ääreen...? Mutta ihmeellisintä näistä "lemmikeistä" on, että Paavo-Päivikki on vielä hengissä! En tiennykkään että hämähäkit elää noinki kauan! Nyt se on ainaki puolivuotias, ties kuinka pitkään se ehti tuolla kukkua ennenku rupesin sitä syöttämään. Senki homman lopetin tuossa syksyllä ku tomaatit niitettiin maahan kasvihuoneesta. Joku ristihämähäkki se taitaa olla, sillä on selässä vähän sen tyyppinen kuvio.

Okran kurapuku on herättänyt kiinnostusta ja ihmetystä vastaantulevissa lenkkeilijöissä ja koiranulkoiluttajissa. Hannekin oli huomannut saman joulun aikaan. On käyny mielessä, että pitäisköhän diilata noita muutama eteenpäin, niin vois siinä jonku killingin tienatakki...

-m

Espanjantunnit jatkuu (-m)

Ne alkoivat taas. Siirryin nyt taas vähän haastavammalle kurssille, tämä on nyt olevinaan keskitasoa. Meitä oli edellisessä ryhmässä neljä opiskelijaa, ja kaikki vannoivat ennen joulua, että joo, he kyllä jatkaa. Paskat, ketään ei näkyny. Onneks tässä nyt kuitenki oli kaks ryhmää yhdistetty, joten ei minun sentään yksin tartte olla, on siellä nyt kolme muuta. Sama juttu oli edellisellä kerrallaki näissä espanjan piireissä. Näin paljon sitä kestää täkäläisten sanoihin luottaa.

Vaan on täällä ihan sellaisiaki, joiden sanoihin saattaa luottaa. Yks Dan, lahjoitti mulle pari vetolaatikostoa, kuhan vaan kävin hakemassa pois. Vaan seki muutti täältä Uuteen Seelantiin. Eli harvemmassapa ne tuntuu olevan. Ohan tietysti tuo Hanne, mutta sehän onki saksalainen.

Muuten aika kuluu rattoisasti tallissa höyläillen ja koiraa lenkittäen, työpaikkoja ettiessä.

Laitetaanpa vähän kuvaa niistä mitä on tullu tässä syksyn mittaan askarreltua täällä. Työn alla on nyt naulakko.

Siinä on mukaelmia täkäläisestä inkkarien taiteesta kaiverrettuna seetrille; Katja piirsi ja mie kaiversin ja poltin, sitten pari puista delfiiniä, laiva ja minun höylät. Pöytähän on jo ollu täällä sivuilla jo aiemmin. Kiila halkesi tuosta uudemmasta höylästä pari viikkoa sitten, joku kapula piti vaan survaista siihen, että terä pysyy paikoillaan.

Väliaikainen leski (-m)

Tämmöinen tuli minusta. Katja otti ja lähti nyt itärannikolle, St. Andrewsiin työkeikalle kahdeksi ja puoleksi viikoksi, tulee takas 20. päivä. Me ollaan täällä Okkerin kanssa kahdestaan, nukutaan pitkään, syödään milloin on nälkä ja askarrellaan tallissa pitkin päivää ja iltaa.

Uusivuosi tuli ja meni. Jännä homma, kaupunki ja asukkaat eivät ampuneet juuri ollenkaan raketteja; yhtään ei nähty, pari pamausta kuultiin. Oli ihan outoa. Katja oli jutellu toissapäivänä sitten joidenkin natiivien kanssa ja ne oli kertonu, että ei täällä ole ollu tapana ampua raketteja tai paukutella ollenkaan; vasta viime vuosina on vähän alkanu tulemaan sellaista. Ne vissin vaan laskee countdownia. Tinanvalamistakaan eivät tunne. Eivät varmaan ees ryyppää.

Me käytiin siinä vuoden vaihtumisen aikana kävelemässä kylällä, eikä siellä näkyny ristin sieluakaan! Ei ihmisiä kadulla, kodeissa pääosin pimeää, jos oli valot päällä, niin ketään ei kuiteskaan näkyny hillumassa millään tavalla. Käytiin sitten tuopposella tuossa Dunbarin baarissa, The Dunbarissa, niin meidän lisäksi siellä oli n. 8 muuta ihmistä, kaikki melkein vesiselvinä. Siis milläs planeetalla sitä taas ollaan?

Sanokaa mitä sanotta, mutta mie mieluummin viettäsin uudenvuoden räjäytellen juttuja ilmaan, ku ihan täydessä hiljaisuudessa. Jotku Suomessa valittaa, "ku uutenavuotena ei saa olla rauhassa ollenkaan, jytinää kuuluu koko päivän, jne jne vali valia". Tulkaa tänne, niin ei raketit häiritte! Pitää kyllä järjestää ens uusivuosi jonnekki, jossa jysähtelee, eihän tämmösestä mitään tuu...

Näin kertoo nimimerkki Pamauksiin pettynyt.