Vieraat, osa 2 (-m)

Seattlesta tultiin siis lauantai-iltana takas, ja sunnuntaina oli Chinatownissa Kiinalaisen uudenvuoden paraati. Vettä ripisteli tietysti vähän koko ajan, kuten täällä on tapana.

Leijonia

Pakollinen turistikuva

Tauolla pubissa

Gastownin höyrykello

Illalla kotona syötiin pihviä

Maanantaina käytiin kävelemässä Stanley Parkissa, joka on iso puisto keskustan kupeessa. Me käytiin Katjan ja Okran kanssa siellä kesällä ihmettelemässä isoja puita. Nyt sai Toni ja Sari ihmetellä, kuinka isoksi seetrit täällä kasvavat. Toteemipaaluja ihailtiin puiston nurkalla myös, sekä näkymiä keskustaan sekä pohjois-Vankkuriin. Stanley Parkista ajettiin Stevestoniin, missä käytiin Hannelorenkin kanssa vähän ennen joulua. Tämä paikka on ollu japanilasiten perustama kalastajakylä, joskin kalastajakanta on nyttemmin sekoittunut, mutta kyllä siellä silti reilusti oli jaappanilaisia.

Granville street bridge

Stanley Park ja Okra

Lions Gate Bridge taustalla

Bald eagle

"Goddamn treehugging hippies!!!"

Sari valitsemassa iltapalaa

Nämä saksiveijarit sitten syötiin illan päälle

Tiistaina kytiin rinteessä tuossa Cypress-vuorella. Se tuntui olevan aivan riittävä rinne meikäläisten kyvyille ja tarpeille, sellainen Syötettä isompi, ehkä Rukan kokoinen rinne se oli. Ei mikään valtava. Vaikka itse vuori on iso, niin rinteet ovat vain vuoren huipulla, kun siellä on riittävän kylmää. Korkeuseroa taisi laskettavilla rinteillä olla parhaillaan noin 400m. Tuolihissejä puolenkymmentä. Hyvät näköalat Cypress tarjosi kuitenkin, kun sääkin sattui suosimaan meitä. Ja kun oltiin vielä arkena liikkeellä, niin melkein yksin saatiin laskea siellä. Tai ainakin mie laskin monesti ihan yksin, kun tympäännyin odottelemaan muita. Hissillä ylös ja syöksyllä alas. Ainakin melkein.

Tytöt pääsi after skihin, kyllä nyt hymyilyttää

Maisemia

Näkymiä kaupungin suuntaan Cypressin rinteeltä

Keskiviikkona olikin koko vierailun odotetuin osuus edessä illalla, Vancouver Canucks vs. Anaheim Ducks. Koitettiin lähteä hyvissä ajoin menemään keskustaan kun ruuhkat oli odotettavissa. Meillä ei kuitenkaan ollut enää autoa, vaan se oli jo palautettu pois. Joten bussilla oli meneminen. Pelin piti alkaa tasan klo 19.00 joten me lähettiin jo viideltä liikkeelle. Käveltiin tästä meiltä tuohon kylälle ja vain huomataksemme, että bussi meni nenän edestä. No, käveltiin sitten puolen kilsan päähän seuraavan linjan pysäkille vain nähdäksemme että sama homma kävi uudestaan! Bussi nenän eestä ohi! Ei sii ehitty siihenkään. Takas aiemmalle pysäkille sitten odottelemaan ja pohtimaan, että pitäskö ottaa taksi? Kello alko jo lähestyä kuutta. Bussi kuitenki tuli ja me kehiteltiin sopiva reitti Katjan kanssa, että päästäs vähän nopeammin liikkumaan, joten vaihettiin bussia Broadwaylla ja mentiin 99:llä Skytrainille, eli metrolle. Ku päästiin metroasemalle, niin seki vilahti nenän edestä! Perkele! Alko jo vähän sappi maistumaan suussa. No, seuraava tuli kuiteski 7 minuutin päästä ja oli ihan täynnä! Puskettiin sisään Toni tuli meistä neljästä viimisenä sisään ja sen takaa meni ovet kiinni niin, ettei muut asemalla olleet enää päässeet kyytiin. Huh.

Keskustassa hypättiin pois metrosta ja käveltiin Rogers-areenalle, jossa peli oli. Siellä ei enää ollu mitään hätä, paikat löydettiin ja peliki alkoi melko pian. Kuvia itte pelistä ja pelaajista en julkase tässä, ku en halua että NHL:n lakimiehet ottaa minuun yhteyttä, mutta muutama muu kuva kyllä on. Pelissä kävi Vankkurille paskasti, häpesivät 3-4 mutta nähtiinpä Selänne, Koivu ja Lydman sentään pelissä. Selänne nappasi pari syöttöpistettä. Jyrki Lummetta haastattelivat toisella erätauolla.

Toni löysi fanishopin

Jyrki Lumme

Torstai ja perjantai oli shoppailua ja tutustumista Vancouveriin, mm. Granville Islandin panimolle. Tonin kanssa juotiin panimon tarjonta läpi, maisteltiin kaikki maut. Winter Ale oli parhaasta päästä myös Sarin mielestä.

Granville Islandille mennään sillan alta

Panimo itse

Ukot maistelemassa makuja, huomaa tuoppien koko. Lasten annoksia vain...tässä vaiheessa päivää

Toni löysi nimikkokahvilan

Iltapalat syötiin varmaankin Vancouverin parhaassa purilaispaikassa. Listalla ei ole mitään muita kuin hampurilaisia, ja kaikki toinen toistaan parempia! Täällä piti käydä vielä toistamiseeenki syömässä!

Lauantaina vieraat saateltiin lentokentälle, jossa nähtiin Lumpeen Jykä uudestaan. Se oli alemmassa kerroksessa, ilmeisesti odottelemassa jotain lentokoneelta. Me katteltiin sitä ylempää ja mie moikkasin sille, se tervehti takas. Meikän vanha kaveri, siis, tuo Jyrki Lumme...


Kiitoksia vielä Sarille ja Tonille, ku tulitta käymään täällä, Mahtawaa oli!

-K & -m

Vieraat tuli ja meni (-m)

Toni ja Sari kävivät täällä oleilemassa kymmenisen päivää. Paljon ehittiin nähdä ja kokea ja kuluttaa olutta ja viiniä. mm. Seattle, Tulalip, Cypress Mountain, NHL-peli, Granville Island Winter Ale ja Jackson Triggs Unity Chardonnay.

S&T saapuivat torstaina 3. päivä ja heti seuraavana päivänä vuokrattiin auto ja ajeltiin illaksi Seattleen. Rajan ylitys oli aika tuskainen homma. Vaikka ei ollut mikään ruuhka-aika, eikä mikään juhlapyhä, niin jonotus kesti 70 minuuttia ja sitten meidän piti vielä mennä sisälle lisäselvityksiä varten. Lisäselvitykset kyllä vähän jo arvattiinki, ku ei oltu Kanadan kansalaisia vaan muualta.

Hotelli otettiin joku 30km Seattlen pohjoispuolelta, Tulalip-kasinon läheltä intiaanireservaatista. Nämä kasinot ja meän hotelli siis oli reservaattialueella. Inkkareilla on omat säännöt reservaateissa, ne saa pitää siellä kasinoita ja myydä tuotteita halvemmalla, ku ne on niiden omia maita, ei jenkkien maita.

Tulalip resort casino

Ennen kasinolle painumista kuitenkin käytiin kattomassa downtownissa nähtävyydet; mm. Space Needle ja Monorail. Neulan kärjessä käytiin ihailemassa maisemia. Space Needle on öpöt 2/3-osaa Eiffel-tornista, noin 180m korkea ja on Näsinneulan yksi esikuva. Rakennettu joskus kuuskytluvun puolessa välissä. Samaan aikaan ku Monorailkin. Näköalat neulasta yölliseen kaupunkiin oli aika huimat.




Monorail oli pienoinen pettymys; se kolisi ja tärisi ja hyppyytti, niinku sitä ei ois kertaakaan huollettu rakentamisensa jälkeen. Eikä sillä ollu ku kaks pysäkkiä. Siis ei mikään massojen kuljetuslaite ollenkaan, vaan ihan täysi turistirysä siis. Vaan pitihän sillä käydä mutkat heittämässä.

Downtownissa käveltiin muutamia kortteleita ja koitettiin arvuutella, että missä se Frasier oikein mahtaa asua, jne. Ilta alkoi painamaan päälle ja niinku monet jenkkilän isot kaupungit, niin Seattlenki keskusta tyhjenee aina yöksi, siellä ei juurikaan ketään asu vaan pilvenpiirtäjät on toimistorakennuksia. Hampuusit ja narkkarit mönkivät illalla keskustaan ylös kiviensä alta. Joten me häipättiin hotellille vaihtaan ykköset ylle ja sitten kasinolle.

Seattlessa on kallista

Meän hotelli oli parin-kolmen kilsan päässä itte pää-kasinosta. Respan täti osas kuiteski neuvoa, että menkää tuohon pikku-kasinolle kadun toiselle puolella ja kysykää portsarilta kyytiä pääkasinolle. Niin tehtiin ja bussia ootellessa käytiin kiertämässä tää pienempi kasino sisältä. Ihan karmea murju. Täynnä Jormia ja Jormattaria. Keskipaino n. 170kg. Paksu tupakansavu leijaili ja ihmiset oli pukeutunu karmeimpiin raasuihin mitä olivat kaapeistaan löytäneet kasinoperjantain kunniaksi. Semmosia rättejä, mitä niitten päällä oli, voisin käyttää siis ihan vaan rätteinä. Yhelläki isännällä oli haalareidensa lahje korjattu ilmastointiteipillä, ja siti se vähän repsotti. Ei ihme että meikä sai pikkutakki päällä osakseen lievää tuijottelua. Tervetuloa Amerikkaan. Harmi ku kasinoilla ei saa ottaa kuvia, ois ollu hyvä pistää tähän parin amerikkalaisen kuvaa... Kunnon punaniskoja ois ollu nyt.

Bussi tuli ja me hypättiin sen kyydissä parempaan paikkaan. Bussin kyydissä oli joku ihan jurrissa oleva inkkari, selitteli ihan höpöjä. Semmosia mitä n 3,5 promillen humalassa selitellään.

No se parempi kasino oliki sitten aikalailla semmonen mitä kasinot on leffoissa ollu. "Vähän" isompi ku Helsingin RAY:n kasino ja ehkä vähän siistimpiki. Kasino ja hotelli on maksanu jonku 200 miljoonaa dollaria... Ja ihan täynnä hedelmäpelejä ja niiden eri versioita. Mukava niitä oli pelata kun sai yhellä dollarillaki pelata sata kertaa. Tieten oli kaikki ruletit, ventit ja crapsit eli noppapelit. Rulettia kokeiltiin ja meinattiin pelata sitä crapsia, vaan säännöt oli semmoset, ettei meistä kukaan tajunnu niitä. Yleensä kun ei kannata pelata semmosia uhkapelejä joiden sääntöjä ei tiedä, niin jätettiin se sitten väliin. Toni oli ainoa joka jäi voitolle koko iltana; se voitti 10 taalaa hedelmäpelistä, mie hävisin 9 dollaria ja Katja yhen.


Ilta meni kasinolla nopsaan, puol kahelta loppui viinan myynti, niinku baareissa Suomessaki, täällä ei tunneta yökerhoja. Vaikka viunakset loppuki, niin pelaaminen jatkui silti, eikä kellään näyttäny olevan kiire kasinolta pois. Paitti yhellä kortinjakajalla ois varmaan ollu kiire pois, mutta se ei ehtiny vaan se talutettiin kahen jääkaappi-pakastimen kainalossa takahuoneeseen. Liekkö oli pistäny jonku pelimerkin taskuunsa? Pari lökäpöksyä siellä uhoili kunnes neki jututettiin hiljaisiksi portsarien toimesta. Me jäätiin seuraamaan sitä tilannetta ihan alusta asti, josko oltas pästy näkemään vähän äksöniä illalle... Mut ei, hopparit lähti hiljaa pois siitä sitte.


Lähettiin sitte kasinolta kotiin, samalla bussilla päästiin edelleen ilmatteeksi, meän hotellin viereiselle pikku-kasinolle. Nälkähän siinä pelaamisen jälkeen tietysti yllätti, mutta Amerikassa kun ollaan, niin mäkkärikin oli onneksi lähellä. Vaan. Kello oli jo jotain kolme, joten McDonaldsin ravintola oli jo kiinni ja vain autokaista oli auki. Aateltiin siinä sitten kokeilla sitä autokaistaa. Marssittiin siihen tilauspömpelille vaan ja Toni rupesi huhuilemaan sinne tilausta. Kai niillä oli kamerat tai jotenki muuten näkivät sinne, kun tuli vastaus, että "pitää olla ajoneuvossa, jotta voi tilata autokaistalta". Olivatpa tylsiä.

Autokaista, ensimmäinen yritys

Nälkäsenä mentiin hotellille ja tuumattiin Tonin kanssa, että tämähän peli ei vetele. Jotta suomalainen mies sais ruokaa Amerikassa yöllä, niin sehän ajaa vaikka pikku humalassa sitä hakemaan. Ja niin sitten tehtiin. Mie käynnistin auton ja ajoin hotellin pihassa ehkä 15 metriä ku nähtiin kyttäauto sakottamassa jotain toista (varmaanki rattijuoppoa) 50m päässä poikkikadulla. Matkaa meiltä mäkkärille ois ollu ehkä 150 metriä mikä piti autolla ajaa, mutta silti sille välille ehti vielä polliisitki mahtumaan!

Samantien mie vedin auton parkkiin hotellin toiselle parkkikselle. Ooteltiin siinä Tonin kanssa kunnes poliisiauto häipyi maisemista ja me päästiin jatkamaan lain rikkomista. Hotlan pihasta ulos liikennevaloihin, tien yli ja heti oikealle ja oltiin Mäkkärillä. Tilaus sisään, hampparit mukaan ja takas hotellille saaliinjaolle tyttöjen kanssa. Kyllä maistu hampurilainen hyvälle kun sen laittomilla konsteilla hankki!

Autokaista, toinen yritys

Seuraavana päivänä oli vuorossa ostostelua viereisellä Outlet-alueella. N. 300m x 500m alue oli täynnä Tommy Hilfigereitä, Calvin Kleinejä, Samsonitejä, Niken ja Adidaksen ja muiden isojen merkkien myymälöitä. Sari oli taivaassa. Kauppojen kiertämiseen mulla ois menny ehkä semmonen puolisen tuntia jos olisin ollu yksin, mutta kyllähän tuolla aikaa kului, vaikka hajaannuttiinkin eri yhistelmissä tutkimaan kauppoja. Taidettiin olla jokusen 4-5 tuntia siellä tai silleen, kunnes kaikki olivat kiertäneet kaikki kaupat ja ostaneet mitä löysivät. Sari löysi parhaat löydöt tietysti, kun jaksoi kiertääkkin kaikki paikat huolella. Takkia, käsilaukkua, matkalaukkua ym ym. Toniki löysi sieltä pipon. Katja löysi itelleen hupparin ja mie löysin suklaa-vaahtokarkin. Tai siis en löytäny sitä, niinku maasta, vaan ostin sen kaupasta, ku se oli hyvän näkönen ja makunenki.

Lähettiin sieltä vielä yhen eläinkauppamutkan jälkeen ajelemaan kotia kohti. Rajalle tullessa meillä oli vakaa aikomus käydä vielä tekemässä tax-free viinas-ostoksia tax-free kaupoissa, vaan paskat! Ei huomattu, että mistä rampista ois pitäny ajaa ulos, kun ei mitään taxfreekauppaopasteita ollut missään! Kyllä gyrsi! En kehannu enää vetää uukkariakaan moottoritiellä tai tullikoppien edessä, siitä ois vaan saanu vähän liikaa huomiota osakseen tullimiesten osalta.

Tullimies kyseli vakiokysymykset puolen tunnin jonottelun jälkeen, missä asut, mitä teet Kanadassa, keitä nuo on, mistä tunnet heidät jne. Mie annoin vakiovastaukset ja päästiin jatkaan matkaa ilman mitään lisäselvittelyjä, kun kanukit eivät ole niin perverssejä rajamuodollisuuksiensa kanssa.

Illaksi siis kotiin. Okkeri oli taas onnessaan kun tultiin takas, se oli ollu Hannen hoivassa päivän ja yön. Iltalenkillä Sarin ja Tonin ja Okran kanssa nähtiin ja haistettiin haisunäätä ja ajatettiinki sitä vähän, mutta se meni niin kaukana edellä ettei S&T nähny siitä kuin vain siluetin katuvaloissa. Kojoottien ulvontaa kuultiin paluumatkalla kotia. Jännää.

Juttu jatkuu myöhemmin.