Vancouver Island -osa 1, Mikon kuvat (-m)

Moro taas,

Nyt tuli mullakin käytyä tuolla saarella kun tehtiin Katjan synttärien kunniaksi kierros Victoriassa ja Tofinossa. Victoria on provinssin pääkaupunki ja ihan nätti semmonen. Rakennukset ovat vanhoja eikä ole sodat päässeet raiskaamaan niitä.

Tofino on sitten taas aivan erilainen paikka: pitkiä hiekkarantoja, surffausta, hippejä, ajopuuveistoksia ja hampun tuoksua joka paikassa. Se myös on jonkinsorttinen turistirysä, kaupoissa kyltit englanniksi ja saksaksi...

Perjantaina herättiin joskus ennen viittä ja Hanne heitti meidät lautalle jolla seilattiin reilun puolitoista tuntia Nanaimoon, josta sitten vuokrattiin auto. Meillä oli auto alla joskus yhdeksän maissa aamulla ja samantien lähettiin ajamaan Victoriaa kohti, joka on saaren eteläpäässä. Puolilta päivin oltiin perillä ja Victoriasta katsottiin tärkeimmät nähtävyydet eli parlamenttitalo, satama ja ötökkämuseo puolessatoista tunnissa. Pikainen evästys kävellessä ja sitten takas autoon ja Nanaimoon. Siellä täydennettiin kylmälaukkuun elintarvikkeita viikonloppua varten, eli nötköttiä makkaraa ja pottuja.

Nanaimosta kaahattiin saaren poikki Tyynenmeren rannalle Tofinoon. Leirintäalueella oltiin kahdekans-yhdeksän maissa illalla ja kun teltta oli saatu pystyyn niin taju lähti melko nopeasti. Nimittäin tuo ajomatka Nanaimosta Tofinoon oli ehkä väsyttävimmistä päästä mitä oon koskaan ajanut. Ei maisemien tylsyyden tai tien takia vaan sen takia, ku oli tullu herättyä niin juuttaan aikasin ja nukuttua niin juuttaan vähän ennen tätä retkeä... Energiajuomat auttoi tosin kivasti.

Lauantaiaamu Tofinossa alkoi pekonin paistolla kaasuhellalla. Pekonia, munia, sämpylöitä, jugurttia, tomaattia ym. kaikkea mitä kasvava poika tarvitsee (nyttemmin kun tuo pituuskasvu on pysähtynyt niin leveyssuuntaan silti kasvu jatkuu). Kävelyä rannalla, ihmetteleyä kaikista meren elävistä joita vuorovesi oli jättänyt jälkeensä pikku lammikoihin ja kivenkoloihin. Merirokkoja, -vuokkoja, -tähtiä, -leviä jne jänniä juttuja.

Lauantaina yhden maissa sitten hypättiin veneen kyytiin, jota komensi ranskalainen kapteeni Pipo. Pipo oli seilannu aikoinaan kymmenkunta vuotta merillä sittemmin asettunut Tofinoon ja siellä ollut valasretkien kapteenina parisenkymmentä vuotta. Iästä vaikea sanoa, voi olla 40 tai 65 tai jotain siltä väliltä. Pipo oli hauska, pulska, käheä ranskalainen ukko. Just semmonen ku ranskalaisen merimiehen pitääki olla. En oo yhtään ranskalaista merimiestä ennen tavannu, mutta arvelin niitten olevan just tuommosia. Viinakset tuntu sille maistuvan kans, ainaki naamasta ja jutuista päätellen.

Pipon niska, naamasta mulla ei ole kuvaa, mutta Katjan kuvissa semmonen tais olla. Tulee siis myöhemmin tänne.

Valasretki alkoi sillä, että Pipo kertoi meidän lähtevän etsimään harmaavalaita Tofinon pohjoispuolelta. Vaan vähän matkaa kun oli ajettu, niin se sai radiosta tiedon, että miekkavalasparvi on nähty lähistöllä ja sitäpä sitten lähdettiin etsimään. Sieltä ne löytyivät, hienon näkösiä otuksia. Kamerat lauloivat meillä ja muilla, valaita oli ihmettelemässä puolen tusinaa venettä. Sen jälkeen suunnattiin katsomaan merileijonia ja samassa paikassa oli sitten myös ryhävalaita. Ja kun ihmeteltiin ryhävalaita niin miekkavalaat tulivat siihen samaan paikkaan kans. Mie sain kuvan, jossa oli miekkavalas, ryhävalas sekä merileijona taustalla.

Miekkavalas ja sukeltava poikanen

Miekkavalas

Niistä ryhävalaista ei paljoa näkyny muuta ku selkäkyttyrä, tai evä kai se on, mutta miekkavalaista mieki sain pari kunnollista kuvaa. Valaiden jälkeen nähtiin vielä pari merisaukkoa, lunni ja hylkeitä ja sitten suunnattiin takas Tofinoon. Harmaavalaita ei nähty, vaikka niitä alunperin lähettiin ettimään. Leirialueella laiteltiin sapuskaa ja lähdettiin pikku iltalenkille, jonka jälkeen tulisteltiin nuotiolla ennenkuin nukahdettiin.

Minun "mestariotos"; vasemmalla näkyy merileijonia ja oikeassa reunassa näkyy miekkavalaan ja ryhävalaan selkäevät. Miekkavalaalla korkea selkäevä.

Lunni

Merileijonia luodolla

Hyppäävä merileijona

Ryhävalas

Hylkeitä, eli miekkavalaiden makkaroita

Sunnuntaiaamuna paisteltiin synttärilättyjä ja sitten suunnattiin Ucluelettiin, 35km Tofinosta etelään. Jos Tofino oli Kuivaniemen kokoinen, niin Ucluelet oli Simon kokoinen metropoli. Siellä oli kuitenkin kiva kävelylenkki niemen eteläkärjessä.

Kävelylenkin varrella oli tiheää puukatosta

Sunnuntaina oli valtava sumu koko rannikolla, joten kun päästiin lenkille, niin kuultiin sumutorven mölinää koko ajan. Majakka töräytteli parinkymmenen sekunnin välein ilmoille mahtavat mölinät. Sumu oli jännä juttu; ihan rannan tuntumassa ei nähnyt yhtään mitään, mutta riitti kun siirtyi 300m sisämaan suuntaan niin aurinko paistoi täydeltä terältä ja lämpimästi. Majakka oli alueella, jota sanotaan Tyynenmeren hautausmaaksi, kun sinne on haaksirikkoutunut niin paljon aluksia. Ja kun rannikkoa katseli, niin ymmärsi kyllä. Joka puolelta nousee ylös teräviä karikoita. Tuulet alueella sekä jatkuvasti nousevat sumut eivät nekään helpota merenkulkijoita yhtään.

Tyypillistä karikkoa

Majakan sumutorven näyte

Uclueletin jälkeen mentiin Tofinon pääbiitsille, eli Long Beachille, joka on nimensä mukaisesti pitkä, n. 10km pelkkää hiekkaa. Sumu oli edelleen päällä joten siellä ei ollut kovin lämmintä, mutta hiekka vielä hönki edellisten päivien lämpöä, joten me mentiin nukkumaan erääseen sopivaan tuulensuojaiseen painanteeseen. Päikkäreiden jälkeen käytiin syömässä synttäri-illallinen ja sitten mentiin Tofinon kasvitieteellisen puutarhan lyhtyjuhlaan. Paikka oli koristeltu ihan täyteen eirlaisin paperilyhdyin, osa lasten ja osa hippien tekemiä, vaikea sanoa kummat oli kumpienkin tekosia. Mutta osa oli ihan hienojaki. Kokonaisvaikutelma oli kyllä hieno, se pitää tunnustaa. Pimeässä paikka näytti erittäin vaikuttavalta.

Maanantaina pakatttiin leiri läjään ja lähettiin ajamaan Nanaimoa kohti. Välillä pysähdyttiin vain ihailemaan valtavankokoisia puita ja vuohia erään turistirysän katolla. Nanaimosta hypättiin lauttaan ja Hanne haki meidät kotiin.

Hyvää syntymäpäivää rakkaalleni!

Ruokakomeron kaapit (-m)

Moro,

Pistetääs pari kuvaa valmistuneista kaapeista. Kaappien ovet oli valmiina, puretusta vanhasta keittiöstä. Tämä kaappiyksikkö meni siis Okran kaverin perheen ruokakomeroon, ei itse keittiöön.

Piirustukset, joiden pohjalta lähdin kaappeja tekemään.

Valmiit kaapit odottamassa kuljetusta.

Tekijän puumerkki

Paikka johon kaapit menevät

Kaapit asennettuna ruokakomerossa ja jo käytössä.

Tuntuivat asiakkaat olevan tyytyväisiä kaappien tuomaan lisätilaan. Ja kun molemmat ovat 60cm syviä, niin tilaa niissä on reilusti.

Viime lauantaina tekasin Hannelorelle uuden yksinkertasen portin, kun entinen lahosi pystyyn. Vanha malli oli kuulemma niin hyvä, ettei sitä olisi saanut muuttaa... joten samanlainen siitä siis tehtiin ku edellinenki. Maalia se vielä kaipaa, mutta antaa noiden lautojen nyt kuivua ainakin hetken aikaa, kun rautakauppa oli säilyttäny niitä ulkona, joten olivat vähän kosteita.

Uusi portti, seetriä kuten edellinenkin

Päivityksiä (-K)

Mikko laittoi mulle ukaasin, että lisää kirjoituksia ei tule ennen kuin miekin kirjoitan jotain täällä, joten aloin tässä vapaapäivän kunniaksi käymään läpi vähän kuvia, että mitä kaikkea sitä tässä onkaan tullu hommailtua.

Tuossa keveempänä käytiin labraporukan kanssa konferenssissa Ottawassa. Kyse oli kanadalaisten eläintieteilijöiden konferenssista ja paikalla oli noin 300 henkeä pitämässä luentoja ja esittämässä postereita tutkimuksistaan. Mukavan rentoa porukkaa nämä kanukit on ja siellä suurin piirtein kaikki taisi tuntea toisensa, joten tunnelma oli kuin isossa luokkakokouksessa eikä oikein mitään hirmuisia suorituspaineita ollu kellään, ku esittää työnsä kavereille. Viimeisenä aamupäivänä mulla oli muutama tunti aikaa kiertää tätä Kanadan pääkaupunkia turisteeraamassa kameran kanssa. Pieneltä kaupunki tuntui tähän Vankkuriin verrattuna, vaikka sielläkin asukkaita on sen 800 000 immeistä!

Meidän yliopiston porukkaa

Zoe, mie, Matt ja meidän proffa Tony

Ottawan läpi virtaa kaksi jokea; Ottawa- ja Rideaujoet. Niistä on johdettu kanavia kaupungin halki niin, että kanavien pinnat ovat melkein katutasolla. Talvella koko kaupungin halki kulkeekin luisteluradat!

Parlamenttitalo

Parlamenttitalo julkisivun puolelta

Met saatiin houkuteltua Hanne meidän kans tuossa kesäkuussa kerkkäretkelle, ku oltiin sille talven mittaan joutettu kerkkäteetä rommin kera ;) Sehän on niin innoisaan siitä juomasta, joten mielellään lähti kerkkiä poimimaan. Mentiin käymään Länsi-Vankkurissa olevassa majakkapuistossa. Jylhät oli maisemat siellä ja tosi mukava piknikpaikka. Kerkkiäkin saatiin ihan kivasti, tosin ei nuo jättipihtan kerkät ole ihan yhtä hyviä kuin kuusen, mutta menettelee ja saatiin talven varalle 6 purkkia siirappia. Mutusteltiin Hannen kans suut irvessä siellä mettässä kerkkiä, että onko nää hyviä vai ei. Hanne vaan meinas, että mettälle maistuu. ;)

Kerkänpoimijat

Ja pitäähän majakkapuistossa majakkakin olla

Juhannuksena käytiin ”perinteisesti” tuolla skandinaavien juhannusjuhlilla Burnabyssä. Kokko tosin missattiin tänä vuonna, mutta juhannussalko oli pystyssä ja mie sain halstrattua lohta. Eihän se juhannus oo mitään ilman lohta! Tänä vuonna ne järkkäsi siellä myös eukonkantokisat! Mie koitin ja koitin houkutella Mikkoa mukaan, mut se vaan meinas, että olis pitäny treenata etukäteen, että ittensähän tuossa hommassa vaan reväyttää ja jos kisa on kyseessä, niin sitten mennään verenmaku suussa, joten ilman harjottelua ei tuu mitään! No kyllä se sitten lupas, että mennään Sonkajärvelle kisoihin ku Suomeen päästään! ;)

Tuota mekin sitten harrastetaan Sonkajärvellä! ;)

No tuosta hyvästä mie raahasin Mikon kuntorääkkiin viime viikonloppuna! Kiikuttiin nimittäin läheisen vuoren huipulle! Grouse grind on tuo reitti nimeltään. Matkaa tuolla ei oo ku 2,9 kilsaa ja bussilla päästiin 274 metriin, mutta huippu oli 1127 metrissä, eli pystysuoraa nousua tuli 853 metriä. Sinikulmana laskettuna keskimääräinen nousukulma oli siis 17 astetta! Se oli kyllä niinku olis kulkenu portaita ylös 3 kilsaa! Suosittu reitti tuo kuiteski on, ku noin 100 000 ihmistä sen kulkee vuosittain ja jotkut käy siellä nostamassa kuntoa viikottain. Ennätysaika tuon kiikkumiseen on vähän reilu 23 minsaa, meillä meni noin tunti ja 20 minsaa. Ja silti tuntu puolessa välissä, että tännehän kuolee! ;)

Piti ottaa kuva ennen nousua ;)

Lähtöaika

3/4 takana ja kuolema lähellä!

Perillä!!!!

Väsyneet mutta onnelliset (tai ainakin mie olin, Mikko tais kirota miut, että mihin kaikkeen sitä häätyykin alkaa! ;D )

Palkittiin sitten ittemme majavan hännillä

Alhaalla näkyy lähtöpaikka, kuvasta ei varmaan saa kovin hyvää kuvaa, mutta jyrkkä oli rinne.

Okralta ja meiltä terkut kaikille!!