perjantai 30. huhtikuuta 2010

Kolmen vuoden kakku

Tänään oli Okkerin 3v-syntymäpäivä. Synttäripullaksi se sai Caesaria ja kolme puristetikkua kynttilöiksi. Nopeasti katosivat. Ei jääny vieraille yhtään, liekkö olisivat halunneetkaan...





Vappuhan se tänään on, ei juurikaan katukuvasta huomaa, kun ei ole juopunutta haalarikansaa pyöriskelemässä ulkona. Jotta pääsis edes samantyyliseen fiilnkiin, niin me lähdetän katttomaan tänään juopuvia yliopisto-opiskelijoita. Taitaa olla lähin saatavila oleva Vapun korvike, se. Katjan työkaverit olivat kutsuneet meidät kaljanjuonti-iltamiin kampukselle. Siinä olis vissiin parin hepun synttärit samaan syssyyn, joten kattottaan minne ilta meidät vie.

Simaa laitettiin kans tulemaan, mutta hiukan myöhässä, kun hiivaa ei meinattu löytää oikein mistään. Tuorehiivaa ei tunnu olevan mailla eikä halmeilla, sitten kuiteski lopuksi löytyi kuivahiivapurnukka, jolla simat saatiin käymään. En tiedä, miten nämä täällä toimii, mutta ämpäreitä ei ole missään. Piti ostaa Ikeasta muovinen roskapönttö, jossa sima tällä hetkellä käy. Millähän täkäläiset kantaa vettä paikasta toiseen? Muovipussillako? Vai kantavatko ollenkaan? Mene ja tiedä.

Juustohöylä on toinen asia mistä voisin taas vähän avautua. Ei ne täällä ossaa. Ei tätäkään. Juustohöyliä eivät tunne ollenkaan, vaan niillä on joku ihme härpätin, jossa ne rautalangalla leikkaa juustoa. Ei näin. Semmonen maalitelan ja hammaslankapidikkeen sekasikiöltä näyttävä laite, jota lapsetkin pelkäis. Ja maksaa taas toistakymppiä. Sen pitää olla semmonen höyläntyyppinen juustohöylä. Varmaan pitää Suomesta tilalta, ellei täällä joku fiksu ihminen ole keksinyt tuoda niitä maahan. Mulle selvisi tänään, että juustohöylän on keksiny joku norjalainen puuseppä 20-luvulla. Varmaan oli koittanu höylätä puuhöylällä norjalaista juustoa ensin...

Kyllä täällä on moni asia isompaa; lenkillä käytiin äsken, niin kolmimetrisiä mustikan "varpuja" huomattiin. Juutas. Minkähän kokosia ne marjat sitten on? Omenan? Eilen kaupassa oli kohtalaisen isoja sipuleita ja pottuja. Niitä pottuja ku olis keitelly, niin yhestä olis ollu kahden syyä. Sipulit oli greipin kokosia.



Joopajoo, mitähän jännää sitä huomenna huomaa? Toivottavasti krapulat pysyy täällä kohtuuden rajoissa... ;)

1 kommentti:

  1. Huhhuh! Aattelin eka, että lokikirjailija siellä on ollu tosi tehokas työnhakija ja hommanu itelleen kolmen vuoden kakun, pistänyt heti Katjaa paremmaksi... - onneksi otsake viittasikin "vain" Okran synttäreihin ;-D Kovasti rapsutuksia synttärisankarille!

    VastaaPoista