...perillä (kirj. -m)

Moro taas.

Täälläpä nyt ollaan. Lennot meni ihan hyvin, eikä sen kummempia temppuiluja enää ollut. Tullista tultiin nätisti läpi, kummallakin on nyt työluvat. Katjalla yliopistolle ja mulla avoin lupa. Koirakin löytyi matkalaukkuhallin perältä häntää heiluttelemasta. Se vaan oli huono, että Okraa ei ollut ruokittu tai juomaa lisätty koko 15-16h lentojen ja odotusten aikana, mutta kylläpä tuo nopsaan näytti toipuvan koettelemuksesta.

Otettiin tuosta Avikselta sitten vuokra-auto. Hintakaan ei ollu aivan älytön, 300 e/viikko GPS:n kanssa. On taas totuttelu automaatilla ajeluun; pitää näköjään suosiolla ottaa vasen jalka pois käytöstä ajon aikana, jottei tule paineltua "kytkintä" pohjaan äkkiarvaamatta risteyksissä.

Kentällä pakattiin auto täyteen ja ajeltiin valmiiksi hommattuun asuntoon. Mitään ei kyllä maksettu etukäteen, vaan sovittiin etukäteen vaan, että ollaan ainakin se yksi viikko. S-postien perusteella vuokraemäntä eli Hannelore vaikutti mukavalta vanhemmalta rouvashenkilöltä.

Perillä oli vastassa hänen poikansa Mark, joka esitteli meille asunnon pikaisesti. Mark oli semmonen säämörkö Petri Takalan näkönen ukko, mukavan olonen heppu. Kämppä on mukavan oloinen myös, olohuone/keittiö, makuuhuone, kylppäri ja vaatekomero. Sisäänkäynti on kasvihuoneen läpi! Uni tuli äkäseen; ei tarvinnu paljoa tyynyä näyttää ku kuorsaus kuulu...

Seuraavana päivänä (24.4.) sitten itse Hannelorekin oli kotosalla, tarjosi meille aamupalaa ja sovittiin käytännön järjestelyistä, vuokrasopimuksista ym asioista. H asustaa tätä taloa yksin, miehensä kuollut viime marraskuussa. Tästä on pääsy tuonne hänen puolelle myös, mutta onneksi ovi on lukittavissa molemmilta puolin. Puutarha sillä on aika hulppea, on jos jonninmoista hortensiaa ja yrttiä. Kovasti ympäristötietoinen tuntuu tuo myös olevan; hänen mielestään maailmassa on vain kahdenlaisia ihmisiä; niitä, jotka ymmärtävät asioita ja niitä, jotka juoksevat vaan rahan perässä.

Käytiin myös ostelemassa vähän perusvermeitä; tiskauskalustoa, astioita, pannuja ja leivänpaahdin. Se oli oikean hintanen se, 5e. Sillon on leivänpaahdin kehitetty huippuunsa, kun siitä on saatu halapa ja se paahtaa leipää ja se on valkonen. Nykyään niissä on kaikenmaailman hilavitkuttimia ja sulatustoimintoja ja mitä lie. Mitä ihmettä niitä pitää leivänpaahtimeen tunkea? Kuka sulattaa mitään pakastettua leivänpaahtimella? Kohta ne varmaan keittää puuroaki... onko se enää sitten leivänpaahdin, kysyn vaan. Se on yksinkertanen vekotin, jonka elämän tarkotus on vain ja ainoastaan paahtaa leipää ja se on toimivimmillaan sillon ku siinä on yks potikka, joka säätää tummuuden ja se kampi, joka painetaan alas ja pompauttaa sitten leivän ylös. Ei mopolla mahottomia, eikä varsinkaan leivänpaahtimella!

Kämppä, niinku tuumasin, on ihan mainio, vaikkakin aika pieni. Siinä 40 neliötä, luulisin. Kyllä täällä viihtyy vaikka useammanki kuukauden, ennenkuin kyllästyy tilan ahtauteen. Tuossa äskettäin laitettiin ekaa kertaa ruokaa täällä, niin eiköhän palohälytin ole tällätty suoraan hellan yläpuolelle! No arvaahan sen, mitä siinä tapahtuu, ku paistaa pannulla kanaa, eikä mitään liesituuletinta ole. Helevetinmoinen mekkala. Otin sitten sen koko hälyttimen irti siitä seinältä. Se pitää tunkea jonnekin muualle ku siihen missä se nyt on.

Katja on hyvillään, kun sai H:lta pienen tilkun maata viljeltäväksi tuosta etupihalta, eteläpuolelta, sekä muutaman hyllyn kasvihuoneestakin. Mikäpä tässä olisi itsekasvatettuja kurkkuja tai chilejä ja tomaatteja syödessä! Chilin siemeniä tulikin tuotua melkoinen vuori mukana, pakkohan ne on multiin saada, jotta pääsee taas sitten joskus pytyn päällä tuskailemaan ku ryppyreikä on tulessa...

Täältä tähän.

-m