Joutomiehen jorinoita (-m)

No moro,

Elämä palautuu taas normaalille rauhallisille urille, kun vieraat lähtivät kotia ja koiranki nännit palautui normikokoon. Kovasti porukat tuntuivat tykkäävän täkäläisistä maisemista. 5 päivää käytiin ajelemassa viinialueilla testailemassa eri viinilaatuja sekä katteltiin maisemia. Muu aika pyörittiin täällä Vankkurissa. Okanaganin laakso oli kyllä näkemisen arvonen paikka. Alla kuvia.

Eka aamulla tehtiin pikku reippailu meren rannalle ja sieltä ylös.

Kulkupelinä meillä oli 10 metriä pitkä asuntoauto jota allekirjoittanut kuljetti Arin suosiollisella avustuksella. Ku alkujänityksestä selvisi ja oppi auton äärimitat, niin mikäs sillä oli ajellessa. Isohan se oli, eikä se olis ihan joka paikkaan taipunukkaan, mutta eipä sillä ollu tarkotuskaan ajella pikku kujilla kaupunkien keskustoissa. Tuon lähemmäs en taida kuorma-autolla ajelemista päästä ilman C-korttia.

Eka yö oli Okanagan Falls-nimisen pikkukaupungin etelälaitamilla, Vaseux-järven kansallispuistossa. Täälläpäin on noita luonnonpuistoja paljon, isoista, valtavista laajoja erämaa-alueita peittävistä puistoista ihan pikkusiin, pari sataa metriä halkaisijoiltaan oleviin pikkupuistoihin, joissa on leirintäalueet. Tämä meidän puisto oli siis tuollainen pieni. Silti tuokin oli täynnä elämää, siellä nähtiin piisameita ja majava sekä paljon lintuja. Okra löysi lintutornista elävän lepakon, jonka se ajoi seinän koloon. Itse kaupungissa ei ollut mitään. Sieltä käytiin vaan ostaan vettä ja olutta.

Wild Goosen viinitila. Wild Goosella oli tarjota puolen tusinaa eri viinilaatua, joista valkoiset ja jälkiruokaportviinityylinen olivat parhaat. Punaiset täällä pakkaavat olemaan vähän kevyitä ja melkoisen marjaisia. Maistiaisten päälle olikin hyvä hypätä sitten takas rattiin, mullahan siitä alkaa olemaan jo (kyseenalaista) kokemusta...

Penticton

West Kelownan leirintäalue.

Laama leirintäalueen vieressä.

Illallista leiritäalueella.

Huikkareissu muuttui hukkareissuksi, takas oli tultava, viinitila oli kiinni illalla, maistelemaan ei päästy.

Mission Hill-viinitila

Musta rupes vähän tuntuun, että tällä tilalla menee huomattavasti paremmin kuin muilla alueen tiloilla. Muilla ei näkyny omaa kellotornia tai amfiteatteria, saatikka ravintolaa rinnepaikalla. Tai yksityistä Marc Chagall- taidenäyttelyä.

Viininmaisteluhuone

Suomensukuisia paikkoja; Kalamalkan luonnonpuisto Kekulin lahdessa.

Evästystauko Kalamalkan luonnonpuistossa.

Murmelit ettoneella.

Viinakauppa ja baari vanhassa sahan rojunpolttouunissa.

Ilme on muikea, kun pääsee haukkaamaan pekonilla päällystettyä nakkisämpylää.

Yleinen näky täälläpäin: Ihmiset lomailevat isolla asuntoautolla ja hinaavat pienempää henkilöautoa perässä. Asuntoauton rohjake kun ei taivu pikku mutkiin tai parkkipaikoille, niin normiautolla on hyvä käydä mutka kaupungilla. Hinaus tapahtuu kiinteällä, kolmionmuotoisella varrella, joka ohjaa auton kulkemaan nätisti perässä. Auto vaan vapaalle ja ajamaan. Laki ei tällä mantereella edellytä ketään istumaan autoon.

Seija ja Ari

Skihistin luonnonpuisto, reissun viimeinen yöpymispaikka.

Leiriruokaa

Leirinuotio

Okra mönkii ulos nuotiosta (ei sama kuin yllä).

Puro laskee Fraser-jokeen.

Hell's Gate, eli Helvetin Portti on koski Fraser-joessa. Joki on iso joki, öpöyt kuusi kertaa Kemijoen kokoinen virtaamaltaan ja pituudeltaan. Kosken kohdalla se kapenee kolmeenkymmeneen metriin normaalista parista sadasta.

Kalatie. Nelkyt-luvun lopulla Kanadassa kaksi kilpailevaa rautatiefirmaa tekivät radat Hell's Gaten kautta. Canada Pacific meni länsirantaa pitkin ja Canada National teki oman ratansa itäreunalle. CN ryssi homman tunnelia räjäyttäessään ja tukki jo valmiiksi ahtaan kosken niin, että veden virtausnopeus kasvoi kaloille läpipääsemättömäksi. Siitä syystä joutuivat rakentamaan kosken reunoille kalatiet, taikka tuollaiset tunnelit, joissa vesi virtaa hitaammin niin, että lohet pääsevät uimaan kosken läpi.

Kolibreja Helvetin Porteilla.

Kuskilla keskittynyt ilme.

Mulle oli uusi tieto, että eka Rambo kuvattiin Kanadan puolella. Arvasin kyllä aikoinaan leffan maisemista, että länsirannikolla liikutaan, mutta olin kartasta kattovinani Hopen olevan USAn puolella. Ehkäpä se oli joku toinen Hope, jenkit kun eivät ole kovin kuuluisia omaperäisten paikannimien keksimisessä.

Lisää pällistelytauluja.

Ilkka ja Kaarina

Ukot hyvillään kun pääsivät hamppareiden kimppuun.

Aasi ja muuli hevosten polulla.

Jalat rakoilla keskustassa; Katja kävelytti meitä viimisenä nähtävyyspäivänä Vancouverissa varmaan 15km.

Virallinen äitienpäiväkuva.

Sokerina pohjalla: ahne lokki. Ahneella on paskanen loppu, lokki yrittää syödä meritähteä.