tiistai 1. maaliskuuta 2011

Mt. Seymour ja viiniä (-m)

Moro taas.

Käytiin tuossa vähän toista viikkoa sitten käppäilemässä Seymourilla. Se on kolmas näistä Vankkurin lähivuorista; Grousella oltiin Katjan synttäreillä ja Cypressillä käytiin laskettelemassa Tonin ja Sarin kanssa.

Vuori nätti oli, maisemat nätit olivat. Lumikenkäiltiin. Eväitä syötiin. Teetä juotiin. Aurinko paistoi. Kiikkuessa hiki tuli. Koira mukana ei ollut, kun julkisissa koiraa ei kuljettaa saa. Kuvia alla.





Evästauolla



Nyt viime viikonloppuna käytiin pullottamassa viiniä. Täällä on sellaisia laitoksia mistä Junnun ja Antin ja Tonin kans on haaveiltukki, eli tiloja, joissa voi käydä tekemässä omat oluet tai viinit ammattitaitoisten opastuksella. Heillä on laitteet ja vehkeet ja tilat ja aineet, ei tarvi muuta ku mennä sinne ja maksaa. Samalla he pystyvät kiertään hiukan veroja, kun alkoholin myyntiä ei tapahdu (ainoastaan rypälemehua ja hiivaa). Eli maksu tapahtuu ennenkuin viini rupeaa käymään, niin ei tarvitse maksaa alkoholiveroja.

Christine, Holly ja mie. Katja kameran takana

Tässä liikkeessä ei kuitenkaan voinut tehdä muuta kuin viiniä. Tällä omistajalla oli reilun parinkymmenen vuoden kokemus alalta (myös oluesta, josta tuliki juteltua muutama tovi...), oma liike ollut vuodesta -95. Viinejä voi tehdä syksyisin suoraan tuoreesta rypälemehusta tai pakkauksista, joissa on rypälemehu vakuumipakkauksessa (varmaan pastöroitu tai jotain, ettei se käy ennenaikojaan). Nyt meillä oli ollu tulilla Gewurztraminer valkoviini tuoreesta (paikallisesta) mehusta ja Malbec chileläisistä rypäleistä. Gewurzi oli aivan mahtavaa jo tässä vaiheessa, ja ukko sanoikin, että se on periaatteessa valmista juotavaa jo nyt, mutta aina parempi jos malttaa odottaa edes kuukaudenki. Malbec oli vähän nuorta vielä, mutta siinä on potentiaalia varmasti, jos puolisenkin vuotta odottelee.

Pullotuskone pullottaa

Nämä viinisatsit otettiin usean henkilön kesken, meidän osuus saaliista on neljä pulloa kumpaakin. Putelin hinnaksi tuli $6,25. Viinit tehdään aina 30 pullon erissä, eli 22,5 litraa. Nuo kaksi viiniä oli niin hyviä kuitenkin, että pistettiin sitten kolmestaan uusi tilaus sisään. Nyt meille on tulossa 10 pulloa Chiantia...

Katja laittaa sinettiä korkin päälle

Täytyy sanoa, että olin hiukan skeptinen tällaisiin puolikotiviinivirityksiin, mutta ne skeptisyydet huitaistiin pois sillä samalla huikalla, jonka otin Gewurztraminerista. Suuri ero on siinä, että viinit tehdään laadukkaista rypälemehuista, eikä mistään kuivatuista paketeista, joita Suomenki ruokakauppojen hyllyt on täynnä.

Isäntä Terry

Jännä uutus oluen panemisen saralta löytyi tästä liikkestä. Vaikka tiloissa ei voi olutta tehdä, niin tällä isännällä oli myynnissä 2L pulloja, joissa oli valmis vierre keitettynä ja humaloituna. Näissä pulloissa oli erikoiskorkki, joka toimi myös vesilukkoja, joten kun hiiva on lisätty, niin puteli ei räjähdä syliin. Sillä oli yksi pullo brown alea tehtynä valmiiksi, ja ihan hyvälle ja tyypilliselle brown alelle se maistui. Huonona puolena näissä pidän kuitenkin sitä, että hiiva jää kuitenkin pullon pohjalle ja ensimmäisen lasillisen jälkeen sekoittuu koko pullolliseen. Tämä voi olla ihan ok vehnäoluessa, mutta muissa ei ehkä niin suotavaa.

1 kommentti:

  1. No nyt kyllä alako melekein ketuttaan. On käytö oikeissa paikoissa ja saaty näköjään oikein saalista. Tuommosta sen olla pitäs täälläkin... sniff

    VastaaPoista