maanantai 17. lokakuuta 2011

Kaloja (-m)

Rakas päiväkirja,

En ole jaksanut paljoa kirjoitella, kun paljoa mainitsemisen arvoista ei ole tapahtunut. Mutta laitetaas hiukan kuvia, kun jotain tapahtui: käytiin taas katsomassa lohien vaellusta, tällä kertaa hiukan lähempänä eräällä keinotekoisella kutupaikalla. Tämä oli tehty erään pienen joen varrelle, nurmikentälle oli kaivettu mutkitteleva kivipohjainen 40-50cm syvä puro ja istutettu puita varrelle. Tämä paikkahan siis oli kalankasvatuslaitos, mutta kuitenkin avoin yleisölle ihan ilmatteeksi.






Puroon nousee kolmen sorttisia lohia, joista valkataan käsilajittelulla että mitkä pääsevät kutemaan. Chum, Pink ja Sock-eye -lohia ovat he. Nuo vihreä-punaiset lohet ovat Sock-eyejä, joita otetaan kutemaan selvästi suurin osa, n. 80%, Pinkit ja Chumit n. 10% pääsevät osuuksilla. Puron alapäässä oli porttilaitokset, joissa ukot istuivat vedenalaiskameroiden äärellä ja päästivät lohia yksitellen puroon. Vuosittain purossa kutee n. 30 000 lohta, joista 2/3-osaa naaraita. Yksi lohi kutee 4000-4500 munaa ja selviytymistodennäkösyys poikasasteelle on 66% (luonnossa n. 5-10%).





Liyuan ja Zhongqi olivat meillä mukana reissussa.

Katja otti työkaveriltaan järjestelmäkameran lainaan. Sillä on suurin osa tämän lokkauksen kuvista otettu. Vedenalaiskuvat ja ne kuvat jotka vaikuttaa harmailta, on otettu minun kameralla.




Kiinalaiset sammuu aina takapenkille, varmaankin raitisilmamyrkytys

2 kommenttia:

  1. vimppa kuva on paras! voi kiinalaiset =) =) =) niskat tuossa menee nurin

    VastaaPoista
  2. HAAHAA. Kiinalaisilla on todellakin taipumusta saada noita "myrkytyksiä" aina reissussa.

    VastaaPoista