...Ja päästiinhän me (-m)

Moro,
Nyt tulee paljon kuvia.

Päästiin tosiaan tuulettamaan vähän päitämme. Katja sai vuokrattua auton lentokentältä tekeytyen suomalaiseksi turistiksi, ja minkälaisen auton! Meillä oli tarkoitus ottaa joku halpa, näppärä kärry, ja netistä varattiin Aviksen sivuilta Toyota Yaris, eli semmonen pikku kirppu. Katjan pokka ei tainnu sitten kuitenkaan ihan täysin pitää, ku se tuli vuokraamosta ulos Dodge Chargerin kanssa! Mikäs siinä, kyllä mulle tämänvuotinen Lataaja passaa... 250hp, 340Nm takatuuppari jenkkivehe, riittänee retkeilyautoksi; ja ku ei sitä oikein urheiluautoksi ossaa sanoa, niin ehkäpä murheiluautoksi sitten...? Mut kyllä seki ruoskimalla liiku. Ja miehän poika ruoskin. ESP pois päältä soratiellä ja kahva eellä mutkaan...


Lauantaiaamuna lähettiin ajelemaan sitten Adams-jokea kohti, Kamloopsin kautta (jos joku haluaa kattoa kartalta, niin: ) Navigaattori aloitti lupaavasti: Käännös vasemmalle, käännös oikealle ja sitten 325km suoraan. Selevä, moottoritie menee melkein perille asti... Tosin, ennenkuin ehdittiin motarille, niin kyllähän se ehti meidät ajattaa hukkaan. Brittiläisen Kolumbian isot ja leveät puut taisi tehdä Gepsiparalle tepposet. Vettä ripsi vielä vuorten Vankkurin puolella, mutta kun ruvetiin nousemaan ylös, niin jo sademäärät väheni ja maasto muuttui sellaiseksi mitä Lapista löytyy: kuusta, mäntyä, tunturien lakia, jne. Seuraavaksi maasto muuttui aavikoksi Kamloopsin kohdilla; aivan kuin olisi ollut jossain länkkärien kuvauspaikoilla tai kuussa.

Lumivyöry on pyhkässyt kaiken mennessään ei kovin kauaa sitten...

Vähän ennen Kamloopsia. Huomaa, alamäessä on varotoimet , jos jarrut pettää...

Maasto muuttui vielä kolmannen kerran, taas hiukan tutumpaan suuntaan, sekametsää, leppää, havupuuta ym ym meleko Suomimaisemaa (poislukien vuoret ympärillä). Tämä oli sitä aluetta, minne oltiin lähdettykin, eli päästiin Adams-joelle (joki on öpöyt Liakanjoen tai Kiiminkijoen kokoinen, mutta erittäin tärkeä kalojen "pesintäpaikka").

Ekat lohet

Täällä tämä lohien vaellushomma on vähän isompi juttu; oli vaikea sanoa, kumpia oli enemmän (kiloissa), lohia vai ihmisiä tuijottamassa lohia! Porukkaa oli paljon ja joen mutkaan (sellaiseen mihin lohista osa poikii ja osa lepää jatkaakseen pidemmälle) oli tehty polut, katselutasanteet, festivaalialue, matkamustomymälät, nakkikopit, vessat, ihan kaikki.



Ja siellähän niitä oli, mutta ennenkuin niitä näki, niin ne haistoi; mädän kalan "tuoksu" tunki nokkaan kymmenien metrien päästä joesta. Okra oli ihan innoissaan! Ja ku joen reunalle pääsi kurkkimaan, niin siellähän niitä punasia lohia oli vaikka kuinka! Ja kalanraatoja joka metrille vaikka kuinka pitkin rantoja. Merestä ylös nousseet ja jo kuteneet lohet ovat antaneet jo kaikkensa, eivätkä jaksaneet enää tehdä muuta kuin kuolla. Jotkin harvat ilmeisesti jaksavat lillua virran mukana takas järviin ja meriin ja jatkaa elämää, mutta melkein kaikki poikimaan tulleet heittävät henkensä. Ja Katjan mukaan nämä tänne asti nousseet lohet mahtavat maistua todella pahalle, kun ovat jo käyttäneet nousuun kaikki rasvavarat ja ovat jo alkaneet kuluttaa lihaksiaan ravinnoksi. Noh, Okralla oli silti juhlat. Se ei välittäny; lohta napaan vaan! Niin paljon ku vain ehti vahtivalta silmältä salaa syödä. Mussutus kävi aina ku koiraa kattoi...


Noh, tuo Adams-joki oli siis ihan täysin turistipaikka, joten me päätettiin ettiä ittellemme paremmat mestat. Katjan työkaveri oli neuvonu yhen kivan puron, joten me etittiin leiriytymispaikka ensin yhen vuoren rinteeltä ja sitten mentiin sinne purolle, vain yksi asia päämääränä. Se oli Katjan saada kädestettyä itsellensä oikea punalohi. Katja pukeutui asianmukaisesti, eli kurahousut, kumisaappaat, sadetakki päälle ja eikun puroon kaloja hätistelemään. Ensten yritettiin yhen kävelysillan alla, kun siinä oli hyvä, matala paikka, mutta kalat oli liian liukkaita ja nopeita tai voimakkaita ja me päätettiin vaihtaa paikkaa, kun siihen alkoi kertyä yleisöäkin... Tuo puro oli tosi hienon näköinen, pikkunen, toista metriä leveä liru. Ja kun noustiin ylöspäin, niin täytyi vain ihmetellä lohien voimaa ja sinniä, että olivat sellaisen nousun tehneet! Me noustiin kymmeniä metrejä parinsadan metrin matkalla, eli siinä oli pieniä vesiputouksiakin, niin silti vaan siellä ylhäällä niitä punasia möllisköjä vaan oli. Siellä ylempänä oli sitten semmoinen kiva suvantopaikka, josta Katja lopulta onnistui kaapimaan itellensä lötkön syliin purosta niinku paraski karhu. Ja ei se kyllä helpolta näyttäny: vaikka ne kalat oli tullu satoja kilometrejä ja nousseet varmaan kilometrin ylöspäin, niin kyllä niissä silti tuntui voimaa olevan... Mutta, kala tuli!



Sitten, tyytyväisenä kalastuksesta lähettiin yöpymispaikoille; päivänvaloa oli enää pariksi tunniksi. Paikka oli sentään katottu valmiiksi. Mie ajoin paikanpäälle ja ruvettiin purkaan kalustoa autosta, niin eiköhän taas Esteri näytä parasta puoltaan! Vettä alkoi tulla niin, että teltta oli ihan märkä, kun se oli saatu pystytettyä. Jeejee. Ja sitten piti laittaa ruokaa sateessa. Ku ruoka oli saatu syötyä, niin kyllähän se sadekki sitte loppu. Mahtavata. Samalla kyllä tuli pimeä, että ei se odottaminenkaan olis autuaaksi tehny, eli suo siellä vetelä täällä. Teltta oli tilava ja 20cm paksu ilmapatja mahtava, ei tullu kylmä. Aamulla vaan ihmeteltiin, ku patjan alta kuulu melkosta litinää...yöllä oli alkanu taas sataa ja teltta melkein kellui. Ja me huomattiin yöpyvämme keskellä lehmien laidunta. Lehmiä ei tosin näkyny, mutta liukumiinoja sitäki enemmän!

Me päätettiin skipata aamupala, kun vettä tuli edelleen ja tuumattiin, että syödään aamiaiset sitten siellä missä ei sada. Lähettiin ajaan takas Vankkuriin, nyt pohjoisempaa reittiä, Whistlerin olympiakylän kautta. Kamloopsista käännyttiin nyt toiseen suuntaan ja taas tuli uudenlaista maisemaa eteen; tälläkertaa sellaista heinäpreeriaa. Ja siellä tuuli ihan h...vetisti. Enemmänku Oulussa. Ei ihme, ettei siellä mikään kasvanu polvenkorkeutta korkeammalle. Vaan taas kun noustiin vuorille, niin kasvusto muuttu ja tie sen kuin kapeni ja jyrkänteet jyrkkeni. Sitten oli seommosia tasapäisiä kukkuloita, joissa alaosa on sortunutta hiekkaa, niinku joissain länkkäreissä (ei Speden). Jos olis ajanu tieltä ulos, niin varmaan olis ehtiny laskea housuihin molemmat tarpeet kahteen kertaan, sen verran oli pudotusta. Vaan hienoja oli vuoret; vaikka tiet muistutti niitä mitä on Alpeilla; kapeita ja mutkaisia, niin vuoret olivat kuitenkin ihan erilaisia: paljon jyrkempiä ja hiekkaisempia. Tämä vuorijono, joka ulottuu Argentiinan eteläkärjestä Kanadan pohjoisosiin ja Alaskaan on (geologisessa mittakaavassa) paljon nuorempi vuoristo kuin Alpit, jotka ovat jo vanhuuttaan ehtineet kulua loivemmiksi ja pyöreämmiksi (Niina, tarkennusta pyydetään tähän).

Ylityksen jälkeen löydettiin meille aamupalapaikka, jossa ei satanut vettä tai tuullut järkeä pois päästä, ja jossa oli vielä säädylliset maisemat. Lilloeet.

Vuori oksentaa jotain värillistä...






Whistler oli aikalailla kuin St. Moritz, eli ökypaikka, rakennettu täyteen kallista ja hienoa kahvilaa ja (kerrostalo)huvilaa. Taitavat niitä joksikin chaleteiksi kutsua? Olympiarenkaat sieltä löydetiin, sekä sen lymppialaisissa kuolleen georgialaisen kelkkailijan muistomerkki. Kahveet hörpättiin ja jatkettiin matkaa. Mie annoin loppumatkasta Totkelle vähän enemmän venttiilinnousua, jotta ehittäs kotiin ennen pimeää Whistlerin ja Vankkurin välisellä rantatiellä. Hyvää vuorottelevaa ohituskaistaista tietä, jota soisi Suomessakin olevan enemmän, mm. Oulun ja Kemin välillä...

Tää on se kelkkailija, joka kuoli Vankkurin olymppialaisissa, ku rata oli liian jyrkkä. Kelkkailu on varmasti hurja ja kova, ja kovien poikien laji, mutta ei sen silti tarttis olla välttämättä näin rankka. Tai ainakaan ratojen ei tarttis olla näin rankkoja. Tää on liian suuri maksu, mun mielestä, mille tahansa harrastukselle.

Olympiarenkaat, joitain kodittomia hoopoja majoittumassa niihin, lie.

Ei se Vistleri telkkarissa tältä näyttäny....

Jos tuli katottua Salaisia Kansioita, niin tämä tönö lienee tuttu.

Kotiin päästiin sen kummemmitta kommelluksitta, eikä poliisiinkaan törmätty koko reissulla. Ja hyvä niin, sillä kortti ois varmaan lähteny ja sakot tullu, ku ajo-oikeutta ei kummallakaan ollu koko reissun aikana. Reissussa tuli ajettua 1012km 34:n tuntiin.


Täytyy sanoa, että vois sitä olla työttömänä paljon rumemmissaki maisemissa...