Töitä töitä, ihan oikeita töitä (-m)

Eikä mitään leikkitöitä, eikä röitä.

Niitä on nyt paisikittu noin viikon verran, nimittäin rupesin tekemään sitä kaappia sinne Schmittien (Okran parhaan kamun perhe) ruokakomeroon. Ja on joka päivä tällä viikolla ollu paikat kipeinä kun on saanu punoa mutkalla olevia vanerilevyjä suoriksi. Roogeri kun ei suostunut ostaan suomalaista vaneria vaan tuumasi, että tuon halvemman, yhdeltä puolelta hyvän mäntylevyn on hyvä oleva kaapin rakenteena. Ois pitäny olla viisaanpi ja vängätä vastaan. Se suomivaneri ku ois ollu säilytettynä pystyasennossa ja tää halvempi oli säilytetty vaakassa joittenki kakkosnelosten päällä, niin rupelillahan ne oli. Vaan ei polla leikannu siellä lautatarhalla.

No, kyllähän ne sitte suoristu, ainaki osittain, ku rungot rakentelin ja ruuvailin kaikki osat, hyllyt ja taustalevyt paikoilleen. Se taustalevy kun on yllättävän tärkeä osa sitä hyllynraakkia; ilman sitä se on ihan salmiakilla, vinoneliöllä. Aluksi niissä noin reiluissa parimetrisissä levyissä oli kaarevuutta noin pari-kolme senttiä ku levyn toisen pään painoi maata vasten, nytte ne enää vänkää noin millin, ku silmällä kaapin reunaa seuraa.

Teen niille senmoisen yksikön, jossa on noin 2,5m korkea, 60cm syvä ja 55 cm leveä avohylly, jonka alaosassa on jääkaapin paikka sekä sitten toisena on isohko, yli 2m korkea ja vajaa 1m leveä kuuden oven kaapisto. Ovet siihen oli valmiina, heidän vanhasta keittiöstä. Oishan se kyllä ollu ihan kiva, ja haasteellinenki homma, tehhä ne ovet. Nämä kaksi tulee vierekkäin ja niiden väliin tulee n. 25cm leveä avohylly. Nytte tähän mennessä oon rakentanu jo rungot näille isoille valmiiksi ja reunanauhat silitelly paikoilleen. Seuraavaksi rupean mallaamaan ovia paikoilleen ja maalailemaan vekottimia valkosiksi. Sitte ku nää isot on asennettu paikoileen, niin teen sen pikkuhyllyn näiden väliin. Kuvia näistä tulee sitte ku niitä muistan kuvata.

Siinä ku taas rakentelun lomassa tongin Hanneloren autotallissa kaappeja ja laatikoita niin löysin baseball-mailan! Kai se joku kersojen malli oli ku niin nysä oli, tai sitten niillä vaan on pienet pelivälineet täällä... Joka tapauksessa sitte aattelin käydä sopivassa raossa nakertelun lomassa paukuttelemassa vähän palloa kentällä. Otin Okkerin mukaan ja aattelin sille vähän opettaa pesistä. Sehän nyt ei koskaan oo oikein ollu innostunu palloista, niinku ei isäntäsäkään; mutta nyt vähän toiselta vaikutti ku sille vähän pihalla palloa pomputtelin.

Mentiin sitte pyörällä viereiselle kentälle ja päästin koiran irti. Ekasta syötöstä sain paukautettua pallon liikkeelle ja Okkeriki huomas sen. Vaan siihen loppu sen innostus; katseella vain tarkasti seurasi, että minne pallo lensi. Sitten katto minua. Ja sitten laitto pötkölleen. Itte piti pallo minun hakea. Kiitti vaan koira. Eipä silti, tunteroisen siinä mätkin palloa olan takaa (välistä jopa osuen) ja koira katto vierestä. Tais olla eka kerta meillä ku mulla oli hauskempaa pallon kanssa ku koiralla.

-m