Christinen synttärit, pöytä (-m)

Moro taas.

Eilen oltiin Katjan työkaverin synttäreillä. Käytiin pubissa syömässä, ja se pihvi jonka vetasin oli kyllä parhaasta päästä. Enpä oo niin mureaa ja suussasulavaa pihviä syöny aikoihin. Rib eye steak oli nimensä, Irish Heatherin kokille kiitokset, jos sattuu lukemaan tätä. Mukana tulleet ranskanpotut ja bearnaisekastike oli kyllä aika surkeita esityksiä tosin. Katja tekee parempaa bearnaisea. Ja parempia pottuja. Sitten sen pubin yhteydessä oli viskihuone. Empä oo niin montaa mallasviskipulloa nähny yhellä kertaa, oli enemmän ku St. Michaelissa Oulussa, ja siellä on vaikuttava kokoelma.

Tämä Christine oli kiinnostunut savitöistä; se oli tehny yhdelle kaveripariskunnallensa häälahjaksi astiaston. Ja vähän samaan liittyen, se joskus kesällä kysyi multa, että voinko mie tehhä hälle teepannuun kahvan. No, mie tekasin sille pari kappaletta puukahvoja nyt sitten lahjaksi. Toinen ihan vaan putsattu katajan oksa ja toinen oli koivukalikoita liimattuna kahvan muoton ja hiottu siistiksi. Kovasti tuntui pitävän siitä katajasta, kun se nyt oli vähän elävämmän näkönen. Jännää on tämä Hannen pihalla kasvanu kataja, ku se on ihan keltasta! Ihan samanväristä, ku ne keltaset muistilaput, ei ollenkaan punertavaa ja semmosta hiekan väristä ku Suomessa.

Tultiin sitten bussilla takas illalla. Siinä vähän ennenku meidän piti hypätä pois bussista, niin kuski otti jalat allensa ja ponkaisi kahvilaan. Me ihmeteltiin enste vähän, että paskahätäkö sille iski, mutta ei, kahvikupin kanssa se sieltä takas juoksi. Mietiskeltiin siinä sitten, että Suomessa tuommonen tietäis kuskille varmaan potkuja tai vähintäänki yleisönosaston kirjoituksia lehteen ja moitteita. (Menköön tämä kirjoitus nyt sitten yleisönosaston kirjoituksena sen kuskin käytöksestä.) Muut ihmiset bussissa eivät olleet millänsäkään, näytti olevan niiden mielestä ihan tavallista toimintaa. Ihan mukavasti ja rennosti ihmiset täällä suhtautuvat tuollaisiin inhimillisyyksiin, toisin kuin Suomessa. Ottavat täällä asiat paljon relammin. Sama juttu on vaikkapa kirjastossa; jos palauttaa kirjat luukun kautta (ku kirjasto on kiinni) niin kirjat käsitellään niinkuin ne olisi palautettu SEURAAVANA aukiolopäivänä, eikä niin kuin siellä, eli edellisenä päivänä. Täällä tajutaan, että ei se oo niin yhen päivän tai parin minuutin päälle...

Puukonteriä tilailin Lappeenrannasta joltain teräntakojalta. Paketti meni kotia, pitää ottaa se sitten jouluna mukaan. Aattelin, että kai se minunkin on se taito opeteltava ja täten kannetta korteni kekoon tästä suvun "vitsauksesta". Pappahan tuo oli aika peto tekemään puukkoja, elantonsa otti niistä (ja muista poronluumatkamuistoista). Ja isäukko on aikoinaan tehny sille nahkatuppia, äiti ja täti koristelleet puukot ja muut. Eli kaipa sitten minäki, ohan nuita niin monenäkösiä puukkoja ja tuppia tullu nähtyä ja pyöriteltyä käsissä ja muutama tuppi joskus nahasta tullu itekki tehtyä, että jospa sitä jotain sais aikaan. Ja aina kyllä on haluttanu tehhä itelle puukko. Pitää joskus sitten tehä vielä itte se teräki takomalla, mutta ei nyt.

Pöydän tekeminen tuntuu etenevän turkasen hitaasti. Nyt kaikki osat on olemassa mutta vinossa ovat, perkeleet. Jalat harottaa liimausen jäljiltä. Tuskaisaa on pöydäntekijällä, kovin tuskaisaa... Kantapään kautta on ihmislapsen oppiminen.

Tuon pöydänroikaleen kun saan tehtyä (tai vaihtoehtoisesti poltettua) valmiiksi niin sitten pitäis entisöidä Hannelle yhtä sen sohvaa. Pitäis hioa pinta siitä. Vaihtelua vaihtelua, ehkäpä siinä en onnistu töppäämään niin ku tämän perkeleen pöydän kanssa... vituttaa koko vehe.

Höylät sentään toimii, niinku pitää. Niihin oon tyytyväinen.

Että näin, -m